Haastattelussa mikanhuone. Haastattelijana maailman peili.



Miksi domainillinen roskaa?

Nettiblogit ovat suosittuja, tämä on minun nettiblogini. Hiukan vain erilainen. Jokaisen kuvan ja lauseen tällä sivustolla voi ymmärtää päiväkirjamerkintänä, joka ilmentää minua. Mikanhuone on ollut olemassa suunnilleen vuodesta 2003 alkaen. Alkuun se oli ilmaisilla kotisivutiloilla hiukan hajallaan eri paikoissa, mutta sai vihdoin mainoksettoman ja ison 'kodin' 2006 paikkeilla, ja oman domainnimenkin ja pysyvänoloisen suuren sivutilan, sillä sivusto oli paisunut jo suureksi ja asemasivut tulivat tunnetummaksi. Mikanhuone on paikka luovuudelleni, paikka, jossa työni saavat olla rauhassa neutraalissa tilassa katsottavana ilman muiden paikkojen trollikommentteja ja muita rajoituksia. Mikanhuone on paikka laajalle tutkimukselleni rautatieasemista...ja paikka sääharrastukselle, musiikille, vegetarismilleni, ja muutamalle sanalle itsestäni. Se on jatkuva kehittämishanke ja oma kuvajainen itselleni.



Miksi sivuston nimi on mikanhuone?

Mikanhuone -nimen sivusto sai noin vuonna 2005 hetken mielijohteesta. Huone on meille olennainen paikka, meillä on kaikilla jonkinlainen oma huone jossain, vaikkapa yksiökämppä, lomamökki, tai ajoittain käynti rauhallisella meren rannalla. Yhtä hyvin se voi olla työhuone, luksuskoti, yökerho, tai kerjäläisen betoninen nurkkaus taivasalla. Tai se voi olla kotisivutila. Huone on monesti hieman yksityinen ja henkilökohtainen tila, jossa on paljon kaikkea omaa. Kuitenkin sinne pääsevät usein muutkin. Mikanhuone -nimen kera ikään kuin vaivihkaisesti paljastan salaa heti myös sen että nimi on leikkimielinen ja siinä olen ottanut hieman vaikutteita myös erään lempiyhtyeeni entisestä sivuston nimestä (joka oli ennen saranhuone). Teen kaiken omana itsenäni, mutta myöntäen heti suoraan sen, että kaikki me toisistamme vaikutteita otamme vähintään alitajuisesti; samalla kaikki on yksilöllistä ja samalla yhteisöllistä, uutta ja vanhaa, ja samalla yhtä samaa, nykyhetkeä. Ehkä meistä jokainen on eräänlainen maailmankaikkeuden huone, josta yksilö katsoo maailmankaikkeutta omien lasiensa läpi. Maailmankaikkeuskin on suuri yhteinen huone, temppeli, palatsi, ehkä jopa paratiisi. Seinät kaatuu ja pisara sulautuu mereen. Mikanhuone on vertauskuva, jonka takaa löytyy tätä kaiken olevaisuuden filosofiaa. Se on sitä paradoksia, rajapintaa, jossa tajutaan, että olen omassa temppelissäni, mutta en ole erillään muista, olen yksilö ykseydessä. Mikanhuone kuulostaa äkkiseltään omistautuvalta. Sitähän se onkin, ei materialistisessa mielessä tosin. Omistan itseni, elän elämääni, omassa tilassani, itse myös siinä huoneessani hoksaan, että olen osa universumia, joka sekin näyttätyy huonemaisena kunnes oman huoneen suojaseinät kaatuvat, jolloin avautuu universaali äärettömyyskin itselle. Mikä on minun on kaiken yllä myös sinun. Mieli on huone. Mikanhuone on mahdollisesti perin omintakeinen sivusto mutta yhtaikaa ei mitään ihmeellistä tai erikoista. Pääasiallisena viestinä sivustollani on kuitenkin avoimuus ja rehellisyys, vaikka tietynlaista suodatinta olen tietysti joutunut ajankuvan mukaisesti tiukentamaan jo oman turvallisuutenikin takia.



Miksi taiteesi on rumaa? Miten olisi valokuvauksen alkeiskurssi?

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin mikanhuoneessa, mutta tässä päivittynyttä ja lyhyempää versiota. On taidettani kyllä kehuttukin. Itselleni on periaatteessa yhdentekevää mitä taiteestani tai tekemisistäni, minusta, ajatellaan. Usein kuitenkin harmistun yleisestä pro-ihanteesta mikä vallitsee taiteessa ja valokuvauksessa, melkein kaikessa. "Sinun tulee olla tällainen ja tällainen". Jos et ole, sinua ei kelpuuteta eikä arvosteta, sinulle nauretaan ivallisesti, sinut tuomitaan ja halutaan muovata (tai niin sinun halutaan tuntevan). Oma taiteellisen näkemykseni perusta on, että ihanteet, säännöt ja opit tukkivat luovuuden. Luovuus on omana itsenä tekemistä. Tehdä niinkuin haluaa. Siksi taiteessani tulee vahvasti esille osaksi provosoivastikin töiden 'rumuus ja huonolaatuisuus', sanottakoon sitä hassuttelevaksi kapinoinniksi. Ihmiset kiinnittävät huomionsa epäoleellisuuksiin, pintaan. Tärkeintä on nähdä ikään kuin sisäänpäin. Yksi taiteeni tarkoitus on pysäyttää, saada ajattelemaan, tai herättää reaktio katsojassa, positiivinen ja / tai negatiivinen. Kukapa ei sitä taiteessaan tahtoisi, mutta tuo taiteen yksinkertainen perusasia on syvässä mielessä unohtunut. Taiteesta on tullut jonkinlaista purkan jauhamista jo kauan sitten. Katsojien reaktio joidenkin maalausteni kohdalla on 'maailman rumin maalaus'. Tunnen silloinkin suoriutuneeni hyvin, sillä tahdoin ärsyttää aisteja, saada aikaan tuon laiskan arvion. Olen enemmän huolissani, jos teos ei herätä mitään tunteita tai ajatuksia. En halua hallita valokuvauksen tai maalaamisen proota, en halua koskaan olla oikeaoppinen. Tahdon vähintään sisällyttää teokseeni jonkun täydellisyyden kaatavan epäkohdan. Mikä ja miksi on täydellistä tai hyvää, onko mikään täydellistä vai onko kaikki aina jo täydellistä. Uskon, että jokainen elämässään joskus pysähtyy tai pysäytetään tämänkaltaisia elämän ja kuolemankin kysymyksiä miettimään. Sen jälkeen kun ihminen kyseenalaistaa omat (ja muiden, kaiken) raamit, ei maailma näytä enää aivan samalle kuin ennen. Siitä voi seurata parhaimmillaan vähintäänkin sisäinen vapaus ja rauha. Luon tarkoituksellisesti halvoilla ja huonolaatuisimmilla välineillä, joskus oudoillakin ratkaisuilla. Tahdon tehdä jotain mitä ei oltaisi vielä tehty suuressa määrin. Teen kaiken sydämellä. Rakastan myös luoda 'randomilla', ottaa kuva vailla päämäärää tai maalata sitä mitä kädet paperiin tuovat, se on terapeuttista. Omasta mielestäni parhaat teokseni teen sekunneissa. Luovuuden kanava on silloin auennut eikä luomisen vapaus tunne aikaa. Taiteenkaan tekeminen ei ole tarkoitettu raatamiseksi ja vakavaksi. Kuinka yksinkertaista taiteen tekeminenkin lopulta on. Jokainen osaa. Kysymys on itsensä vapauttamisesta, sallivuudesta. Oman taiteeni skaala on laaja, haluan pitää skaalan laajana. Haluan myös tasapainon vuoksi tehdä hiukan perinteisempiä teoksia, mutta kuitenkin omalla tyylilläni. Räikeitä värejä, hulluja tauluja; ja neutraaleja sävyjä, hillittyjä valokuvia, jne.



Miksi töilläsi ei ole nimiä eikä hintoja, oletko niin epävarma itsestäsi?

Tätä kuulen aina välillä. Hämmästyn kysymyksenasettelusta, sillä miellän asian ihan toisin päin: suurinta (itse)varmuutta on kun töillä ei ole nimeä eikä hintaa. Tai kehyksiä. Eikä näyttelyllä nimeä, avajaisia, tai vieraskirjaa ynnä muita etikettejä. Mielestäni olen päämäärätietoinen ja varma siitä mitä teen, jolloin nimettömyys ja hinnattomuus ovat minulle luonnollinen ilmaus siitä. Kun en nimeä, hinnoittele, raamita teoksiani en silloin suojaa tai selittele niitä, vaan luotan tekemisiini ja sen mukanaan tuomiin mahdollisiin lisäbonuksiin sekä siihen, että katsoja kyllä itse luo joka tapauksessa omat mielikuvansa töistäni. Hinnoitellessani kiinteästi työni pitäisin siitä kiinni edellyttäen vastapuolelta (ostajalta, katsojalta) tietynlaista statusta. Vinkkaisin ikään kuin taiteeni katsojalle jotakin hänen finanssipuolestaan. Arvottaisin tekemiseni esimerkiksi lukuun neljäsataa euroa. Teoksillani onkin aina hinta vapaa, ostaja saa päättää hinnan ("vaivanpalkka" on sopimuskysymys, ja se voi olla vaikka vaihtokauppaa, tai yksinkertaisesti ilmaista). Luulen, että tämä on aito tarjous ja vastaan tuleminen katsojaa kohti, käden ojennus yleisöön, kuten sen kuuluisi ollakin. Arvostus merkitsee minulle jotain aivan muuta kuin rahaa ja mainetta, koulutusta, raskasta työtä, sertifikaatteja ja diplomeja. Se merkitsee avointa, luottamuksellista, lämminhenkistä vuoropuhelua maailman kanssa. Kunnia ja arvostus täyttyy kyllin siinä, kun joku sanoo "kiitos", hymyilee, tai ilmaisee olevansa tyytyväinen, pitänyt, tai saanut oivalluksia töistäni. Minulle vilpittömyys, pyyteettömyys, viattomuus ja vapaus ovat parasta varmuutta ja vakautta mitä voi löytää, ja siinä kaikki tarpeet on jo täytetty. Minulle taiteessa ja maailmassa on avainsanana rajojen avaaminen ja maailmankuvan avartuminen, koska se synnyttää lopulta varmuutta kaikin tavoin. Kun ei ole nimeä, hintaa tai kehyksiä on se avartamista. Tie avartumiseen ja oivalluksiin käy usein toki hämmennyksen ja kysymysten kautta. Niitä onkin juuri tarkoitus herättää. Siinäpä simppeli syy miksen halua yleensä tarjota teokselleni valmiita nimiä. Se vain veisi katsojaa valmiiksi tietyille hieman ahtaille väylille. Tarvitseeko minun viitoittaa toisille tietä, jolla he muutenkin valmiiksi ovat, ei ole minun tehtäväni ohjailla toisten ajatuksia sillä tavalla, jokaisenhan on tiensä silti kuljettava. En ole muutenkaan kauhean mieltynyt taidepiirienkään normistoihin, niinpä elehdin kantaaottavasti. Herää varmaankin seuraavana ajatus miksi selittelen vapaaksi kokemaani harrastusta, eihän minun tarvitse sanoa tai perustella mitään, annan vain olla. Paikkansa tietysti on tekemistensä jonkinlaisella perustelemisella (kun ihmisillä usein herää kysymyksiä ja epäilyjä) ja sen paikka on minulla tässä.



Miksi sivuston rakenne ja ulkoasu ei ole järjestelmällisempi?

Sivustoni ulkoasu ja rakenne kielivät samaa kuin taiteeni. Olen tehnyt sivustosta mieleiseni, niinpä siinä on pohjalla melko yksinkertainen rakenne, mutta vielä paikoin haastava ulkoasu. Myös pientä labyrintin tavoittelua on ollut mukana, salaovia ja piiloja, joista voi löytää jotain yllättävää tai ei yllättävää. Taidesivuilla on sekaisin kaikenlaista teosta, tosi vanhaa ja tosi uuttaa ja siltä väliltä. Elämäkin on juuri tätä, ei voi löytää kaikkea kerralla, täytyy rauhoittua, selata, etsiä ja löytää tai olla löytämättä, kenties etsimättä löytää. Hitaasti latautuvat kuvat haluavat saada selaajan hidastamaan tahtia ja odottamaan rauhassa. Sivustolta voi löytää myös monia muita tällaisia pikkujuttuja. Ja lopuksi tietenkin: minä en usko järjestelmiin ja järjestelmällisyyteen juurikaan. Mikanhuone muuten kirjoitetaan yhteen ja pienellä, Mikan kieliopissa, sitä saa tosin vapaasti rikkoa.



Miksi maailmankatsomuksesi on epärealistinen ja paheksuttava?

Lähden aina siitä, että ajattelen omilla aivoillani. Oikeastaan sydämelläni. Minulla on paljon toisinajattelijan arvomaailmoita. Maailmankatsomukseni on jopa tuskallisen erilainen kuin yleisesti ihmisillä. Silti maailmankatsomukseni on yksi asia mikä tulee pysymään, mutta toisinajattelijankin on yritettävä tavoitella varsinkin sisäistä rauhaa kaaoksen keskellä. Omakaan maailmankatsomus ei pidä olla tuskaa, päinvastoin, siitä voi tehdä mieluisan ja kaikin puolin rakentavan, vaikka olisi eri mieltä kuin kaikki muut. Maailmassa on niin montaa maailmankatsomusta kuin on ihmistäkin, kuitenkin se yleisin ja tuhoisin on tämä hirmuhallinto, ja uni, jonka näkee ja tuntee kaikkialla, se on meidän syöpämme. Olen taistellut sitä vastaan itsessäni, teoissani, teoksissani, mikanhuoneessakin. Menetän monta yhteistyötahoa maailmankatsomuksellani ja ulkonäölläni, mutten häpeä tai kadu, ohjaan sen sijaan laivaani, muut ohjaavat omaansa. Aiemmin mikanhuoneessa oli esillä voimakkaitakin ja henkilökohtaisia pohdintojani yhteiskunnan epäkohdista, nyt ne kuitenkin ovat olleet jo pitemmän aikaa pois näkyvistä omasta tahdostani, sillä minusta on tullut hiukan sulkeutuneempi eikä enää tuntunut luontevalle kertoa suoraan paheksuttavia ajatuksiani julkisesti. Olen myös kulkenut polullani sen oivaltamiseen, ettei taistelulla sahaa kuin omaa oksaansa ja maahan pudottuaan joutuu todeta, että annankin elämän virran viedä minut oikeaan paikkaan, toisin sanoen intuitioni vie sinne. Ehkä ihmisellä onkin kaikki jo hyvin, ja ainoa asia mitä pitäisi käsittää on juuri se, että kaikki on jo hyvin, on jo perillä. Entä jos ihminen vain itse estää kaiken onnensa ja se onni vain odottaakin vastaanottamista. Ja koska uskoo rauhaan, rakkauteen ja kaikkeen sitä tukevaan (kokiessaan siis sen ihanteelliseksi olemassaolon tilaksi), niin mitä muutakaan ihminen tekisi kuin pyrkisi noita asioita kohti, olkoonkin muiden mielestä kuinka epärealistista tai paheksuttavaa tahansa. Jaan nykyisin päivittyneitä ajatuksiani positiivisina runoina ja mietelauseina.



Miksi tutkimuksesi Suomen rautatieasemista, eikö se ole ristiriidassa ajatusmaailmasi kanssa?

Kyllä, voi ajatella, että kansallishistoriallinen tutkimus on jonkin asteisessa ristiriidassa maailmankatsomukseni kanssa, ja tämä on askarruttanut minua alusta asti. Asiassa on ollut mukana aina tietynlainen kaiherrus ja problematiikka, mutta se on sivuseikka. Selvästikin elämäntehtävistäni yksi on sekoittaa pakkaa, joten siihen ristiriita sopii oivallisesti. Ehkä pakan sekoittaminen tosiasiassa uudelleenjärjestää ja avaa sen. Vaikka en periaatteessa piittaa kansallisuudesta tai edes historiasta sinänsä, on rakennushistoriassa kuitenkin jotain speciaalia. En tutki Suomen rautatieasemia Suomen vuoksi, vaan koko maailman vuoksi. Tutkimus on pitänyt silti rajata johonkin, ja käytännöllisesti katsoen se on ollut järkevää rajata Suomeen, ja onhan tutkimus alkanut luonnollisesti kotiseudulta muutenkin. Vielä kun huomasin koko maasta puuttuvan oleellisen palan tätä historiantutkimusta, ja kun omaa materiaalia sopivasti sattui olemaan jonkin sieluni sopukan laulamaan laittavasta aiheesta, ja kun äidinkielen esitelmä velvoitettiin tekemään, niin olihan selvää mihin ryhdyin. Kaikki alkoikin siis vain pikkupojan rautatiemieltymyksen jatkuessa teini-ikään ja valtion instituution (koulun) painostamana tutkimus sai ensimmäisen kirjallisen asunsa. Se, etten näe maiden rajoja tai kansallisuutta olevan olemassa ei tarkoita ettenkö kunnioittaisi ympäristöäni ja olisi kiinnostunut siitä mitä siinä on.



Miksi sinulla on porvarillisia ammatteja, jos olet kapinallinen?

Halusin tuoda mikanhuoneessa esille viralliset ammattini, osittain aiheuttaakseni hämmennystä. Tämä kysymys on edellisen kysymyksen toisinto. Vastaus siihen on myös samansuuntainen. Läpikävin "pakolliset" koulut osittain mielenkiinnosta, osin henkilökohtaisista syistä, osittain vielä sirpaleisen ja muuttuvan nuoren maailmankatsomuksen aallokossa tajutakseni, etteivät ammattini ole minua varten. Oppia ikä kaikki. Tieteellisissä ja mittatarkoissa piireissä orastava henkisyys kumpusi, luovuus pursusi esille, avarsi maailmankatsomukseni (ei siis supistanut sitä, tai saanut minua jämähtämään aloilleni loppuiäkseni). Ahtaissa oloissa katse etsiytyi avaraan maailmaan, pois muoteista. Toki matemaattinen ja analyyttinen tarkkuus opetti keskittymiskykyä ja tarkkuutta muillakin elämänalueilla, ja suurta vastuuta. Alitajuisesti olin etsiytynyt ammatteihin, jotka ovat suoraan verrannollisia omaan mieleeni ja sen varjopuoliin. Päättäväisesti läpikävin nämä tutkinnot (jos johonkin ryhdyn, sen teen) hylätäkseni ne saman tien. Se vaati veronsa. Samalla tavalla minun on ollut aika hylätä ammattitutkintojani vastaavat omat mieleni kanttisuudet. Sekin vaati veronsa. Minä ne verot laadin ja maksoin. Yhtälailla kun maanmittauksessa tajusin lopullisesti maailman rajojen olevan harhaa ja varsin turhaa, tajusin oman mieleni rajalinjat olevan harhoja ja turhuuksia. Mutta kuten aina: kaikella on hyvä tarkoitus.



Miksi olet vajan takana kasvanut urpo, joka ei välitä tekijänoikeuksista ja lainsäädännöstä?

Vaikka kaikki sivustollani on minun tekemää, niin sivustoni ei ole tekijänoikeuslain siipien suojassa. Mielestäni tekijänoikeuksien ja erilaisten lupapoliittisten kuvioiden kanssa on menty järjettömyyksiin ja siitä on tullut yksi valitettavista 'laillisen kiusanteon' muodoista. Ihmiset purkavat turhautumistaan ja turhamaisuuttaan toisiin tiukkojen omistussuhteiden muodossa. Näkisin mieluummin asian niin, että maailma on yhteinen. Olemme joka tapauksessa samassa maailmankaikkeudessa, niin mihin tarvitsisimme nahistelua. Niinpä kaikki sivustoni materiaali on vapaassa käytössä. Tietysti on kaunista muistaa, käytti sitä miten tahansa, että tein sen. Niin ikään toteutan harrastuksiani sillä periaatteella, että jos minua ei etukäteen näkyvästi kielletä jotain tekemästä, niin kukaan ei ole kieltänyt minua tekemästä. Maailmani on ollut ja tulee aina olemaan vapaa. Siinä on helppo hengittää syvään raikkainta ilmaa kaiken kauneuden ja harmonian keskellä. Kun olen katsonut ympärilleni, näen melkoisia kahleita, tunkkaisuutta, ja hengitysvaikeuksia. Ei ihme, että on alkanut omaakin henkeä ahdistaa. Voin kysyä sitten itseltäni miten näen ympäristöni, millaisten lasien läpi. Pitäisikö vaihtaa laseja tai heittää kokonaan lasit pois. Enkö voi elää maailmani sellaiseksi kuin sen tahdon ja uskon olevan. Eikö ihmisellä olisi siihen voimia. Miksi muuten olisimme täällä, ellei meillä olisi sisäistä voimaa. Onhan meillä selvästi kyky nähdä ja luoda epäkohtiakin, eli meillä on sisäinen voima. Miksen käyttäisi kykyjäni koko potentiaalillansa luomaan aidoimmat toiveeni todeksi, luomaan hyvää. Kun jaan pyyteettömästi, saan pyyteettömästi. Automaattisesti. Kunnioitan itseäni ja muita kun luotan, että saan kaiken mitä tarvitsen ja että se itse asiassa jo minulla on, jos vain haluan sen nähdä. Omistushalu on epäluottamusta kaikkeen, eritoten itseensä. Tottakai ihmismieli on luonut kaiken taistelunsa. Jospa sieltä mielestä löytyy myös avain ulos tukahduttavista tilanteista. Mitä tapahtuu jos antaa olla, päästää irti. Ehkä näennäiset vaikeudet loppuvat. Kuka ihmistä ohjaa ja kuka ihmisen elämän rakentaa, ellei ihminen itse. Samalla periaatteella sorretuksi ja riistetyksi tulemisen tunne eli tyytymättömyys on syntynyt. Samalla periaatteella yltäkylläisyyden vuolaan virran tila ja tyytyväisyys syntyy. Suhtautumistavalla on väliä.



Voiko kaikkea sivustolla ottaa tosissaan?  Missä sivuston palautelomake on? Lopetetaanko mikanhuone joskus? Vaikutat aika nihkeälle tyypille?

Ei kannata, seassa on paljon kuivaa huumoria ja sen sellaista. Sivustolla ei ole varsinaista palautelaatikkoa tai vieraskirjaa ei-niin-mieluisten viestien välttämiseksi, mutta yhteyttä pystyy ottaa muun muassa mikainfo-sivun avulla asiallisissa merkeissä. Tarkoitus on päivittää mikanhuonetta sieltä sun täältä aika usein ja niin kauan kuin elän täällä fyysisessä maailmassa. Oikeasti olen aika rento ja mukava.



Mitä haluaisit sanoa lopuksi kaikille lukijoille?

Rauhaa, tasapainoa, tasa-arvoa, luontoa, terveyttä ja rakkautta. Vain nauttikaa elämästä.