Haastattelussa mikanhuone. Haastattelijana maailman peili.
Miksi domainillinen roskaa?
Nettiblogit ovat suosittuja, tämä on minun nettiblogini. Hiukan vain erilainen. Jokaisen kuvan ja lauseen
tällä sivustolla voi ymmärtää
päiväkirjamerkintänä, joka ilmentää
minua. Mikanhuone on ollut olemassa suunnilleen vuodesta 2003
alkaen. Alkuun se oli
ilmaisilla kotisivutiloilla hiukan hajallaan eri paikoissa, mutta sai
vihdoin mainoksettoman ja ison 'kodin' 2006 paikkeilla, ja oman domainnimenkin ja pysyvänoloisen suuren
sivutilan, sillä sivusto oli paisunut
jo suureksi ja asemasivut tulivat tunnetummaksi. Mikanhuone on
paikka luovuudelleni, paikka, jossa työni saavat olla rauhassa
neutraalissa tilassa katsottavana ilman muiden paikkojen
trollikommentteja ja muita rajoituksia. Mikanhuone on paikka laajalle
tutkimukselleni rautatieasemista...ja paikka
sääharrastukselle, musiikille, vegetarismilleni, ja
muutamalle sanalle itsestäni. Se on jatkuva
kehittämishanke ja oma kuvajainen itselleni.
Miksi sivuston nimi on mikanhuone?
Mikanhuone -nimen sivusto sai noin vuonna 2005 hetken mielijohteesta.
Huone
on meille olennainen paikka, meillä on kaikilla jonkinlainen oma
huone jossain, vaikkapa yksiökämppä, lomamökki, tai ajoittain käynti
rauhallisella meren rannalla. Yhtä hyvin se voi olla työhuone,
luksuskoti, yökerho, tai kerjäläisen betoninen nurkkaus taivasalla. Tai
se voi olla kotisivutila. Huone on monesti
hieman yksityinen ja henkilökohtainen tila, jossa
on paljon kaikkea omaa. Kuitenkin sinne pääsevät usein
muutkin. Mikanhuone -nimen kera ikään kuin vaivihkaisesti paljastan
salaa heti myös sen että nimi on leikkimielinen ja siinä olen ottanut
hieman vaikutteita myös erään lempiyhtyeeni entisestä sivuston nimestä
(joka oli ennen saranhuone). Teen kaiken omana itsenäni, mutta myöntäen
heti suoraan sen, että kaikki me
toisistamme vaikutteita otamme vähintään alitajuisesti; samalla kaikki
on yksilöllistä ja samalla yhteisöllistä, uutta ja vanhaa, ja samalla
yhtä samaa, nykyhetkeä. Ehkä meistä jokainen on eräänlainen
maailmankaikkeuden huone, josta yksilö katsoo maailmankaikkeutta omien
lasiensa läpi. Maailmankaikkeuskin on suuri yhteinen huone, temppeli,
palatsi, ehkä jopa paratiisi. Seinät kaatuu ja pisara sulautuu mereen.
Mikanhuone on vertauskuva, jonka takaa löytyy tätä kaiken olevaisuuden
filosofiaa. Se on sitä paradoksia, rajapintaa, jossa tajutaan, että
olen omassa temppelissäni, mutta en ole erillään muista, olen yksilö
ykseydessä. Mikanhuone kuulostaa äkkiseltään omistautuvalta. Sitähän se
onkin, ei materialistisessa mielessä tosin. Omistan itseni, elän
elämääni, omassa tilassani, itse myös siinä huoneessani hoksaan, että
olen osa universumia, joka sekin näyttätyy huonemaisena kunnes
oman huoneen suojaseinät kaatuvat, jolloin avautuu universaali
äärettömyyskin itselle. Mikä on minun on kaiken yllä myös sinun. Mieli
on huone. Mikanhuone on mahdollisesti perin omintakeinen sivusto mutta
yhtaikaa ei mitään ihmeellistä tai erikoista. Pääasiallisena viestinä
sivustollani on kuitenkin avoimuus ja rehellisyys, vaikka tietynlaista
suodatinta olen tietysti joutunut ajankuvan mukaisesti tiukentamaan jo
oman turvallisuutenikin takia.
Miksi taiteesi on rumaa? Miten olisi valokuvauksen alkeiskurssi?
Tästä olen kirjoittanut aiemminkin mikanhuoneessa, mutta
tässä päivittynyttä ja lyhyempää versiota. On taidettani kyllä
kehuttukin. Itselleni on
periaatteessa yhdentekevää mitä taiteestani tai tekemisistäni, minusta,
ajatellaan. Usein kuitenkin harmistun yleisestä pro-ihanteesta mikä
vallitsee taiteessa ja valokuvauksessa, melkein kaikessa. "Sinun tulee
olla tällainen ja tällainen". Jos et ole, sinua ei kelpuuteta eikä arvosteta, sinulle nauretaan
ivallisesti, sinut tuomitaan ja halutaan muovata (tai niin sinun
halutaan tuntevan). Oma
taiteellisen näkemykseni perusta on, että ihanteet,
säännöt ja opit tukkivat luovuuden. Luovuus on omana
itsenä tekemistä. Tehdä niinkuin haluaa. Siksi
taiteessani tulee vahvasti esille osaksi provosoivastikin töiden
'rumuus ja huonolaatuisuus', sanottakoon sitä hassuttelevaksi kapinoinniksi. Ihmiset kiinnittävät huomionsa
epäoleellisuuksiin, pintaan. Tärkeintä on nähdä ikään kuin sisäänpäin.
Yksi
taiteeni tarkoitus on
pysäyttää, saada ajattelemaan, tai
herättää reaktio katsojassa, positiivinen ja / tai
negatiivinen. Kukapa ei sitä taiteessaan tahtoisi, mutta tuo taiteen
yksinkertainen perusasia on syvässä mielessä unohtunut. Taiteesta on
tullut jonkinlaista purkan jauhamista jo kauan sitten. Katsojien
reaktio joidenkin maalausteni kohdalla on
'maailman rumin maalaus'. Tunnen silloinkin suoriutuneeni hyvin, sillä tahdoin ärsyttää
aisteja, saada aikaan tuon laiskan arvion. Olen enemmän huolissani, jos
teos ei herätä mitään tunteita tai ajatuksia. En halua hallita
valokuvauksen tai maalaamisen
proota, en halua koskaan olla oikeaoppinen. Tahdon
vähintään sisällyttää teokseeni jonkun
täydellisyyden kaatavan epäkohdan. Mikä ja miksi on täydellistä tai
hyvää, onko mikään täydellistä vai onko kaikki aina jo täydellistä.
Uskon, että jokainen elämässään joskus pysähtyy tai pysäytetään
tämänkaltaisia elämän ja kuolemankin kysymyksiä miettimään. Sen jälkeen
kun ihminen kyseenalaistaa omat (ja muiden, kaiken) raamit, ei maailma
näytä enää aivan samalle kuin ennen. Siitä voi seurata parhaimmillaan
vähintäänkin sisäinen vapaus ja rauha. Luon tarkoituksellisesti
halvoilla ja huonolaatuisimmilla välineillä, joskus
oudoillakin ratkaisuilla. Tahdon tehdä jotain mitä ei
oltaisi vielä tehty suuressa määrin. Teen kaiken sydämellä. Rakastan
myös luoda 'randomilla', ottaa
kuva vailla päämäärää tai maalata
sitä mitä kädet paperiin tuovat, se on terapeuttista. Omasta mielestäni
parhaat teokseni teen sekunneissa. Luovuuden kanava on silloin
auennut eikä luomisen vapaus tunne aikaa. Taiteenkaan tekeminen ei ole
tarkoitettu raatamiseksi ja vakavaksi. Kuinka yksinkertaista taiteen
tekeminenkin lopulta on. Jokainen osaa. Kysymys on itsensä
vapauttamisesta, sallivuudesta. Oman taiteeni skaala on laaja, haluan
pitää
skaalan laajana. Haluan myös tasapainon vuoksi tehdä hiukan
perinteisempiä teoksia, mutta kuitenkin omalla tyylilläni. Räikeitä
värejä, hulluja tauluja; ja neutraaleja
sävyjä, hillittyjä valokuvia, jne.
Miksi töilläsi ei ole nimiä eikä hintoja, oletko niin epävarma itsestäsi?
Tätä
kuulen aina välillä. Hämmästyn kysymyksenasettelusta, sillä miellän
asian ihan toisin päin: suurinta (itse)varmuutta on kun töillä ei ole
nimeä eikä hintaa. Tai kehyksiä. Eikä näyttelyllä nimeä, avajaisia, tai
vieraskirjaa ynnä muita etikettejä. Mielestäni olen päämäärätietoinen
ja varma siitä mitä teen, jolloin nimettömyys ja hinnattomuus ovat
minulle luonnollinen ilmaus siitä. Kun en nimeä, hinnoittele, raamita
teoksiani en silloin suojaa tai selittele niitä, vaan luotan
tekemisiini ja sen mukanaan tuomiin mahdollisiin lisäbonuksiin sekä
siihen, että katsoja kyllä itse luo joka tapauksessa omat mielikuvansa
töistäni. Hinnoitellessani kiinteästi työni pitäisin siitä kiinni edellyttäen vastapuolelta (ostajalta, katsojalta)
tietynlaista statusta. Vinkkaisin ikään kuin taiteeni
katsojalle jotakin hänen finanssipuolestaan. Arvottaisin tekemiseni esimerkiksi lukuun
neljäsataa euroa. Teoksillani onkin aina hinta vapaa,
ostaja saa päättää hinnan ("vaivanpalkka" on sopimuskysymys, ja se voi
olla vaikka vaihtokauppaa, tai yksinkertaisesti ilmaista). Luulen, että
tämä on aito tarjous ja vastaan tuleminen katsojaa kohti, käden ojennus yleisöön, kuten sen kuuluisi ollakin. Arvostus
merkitsee minulle jotain aivan muuta kuin rahaa ja mainetta,
koulutusta, raskasta työtä, sertifikaatteja ja diplomeja. Se merkitsee
avointa, luottamuksellista, lämminhenkistä vuoropuhelua maailman
kanssa. Kunnia ja arvostus täyttyy kyllin siinä, kun joku sanoo
"kiitos", hymyilee, tai ilmaisee olevansa tyytyväinen, pitänyt, tai
saanut oivalluksia töistäni. Minulle vilpittömyys, pyyteettömyys,
viattomuus ja vapaus ovat parasta varmuutta ja vakautta mitä voi
löytää, ja siinä kaikki tarpeet on jo täytetty. Minulle taiteessa ja
maailmassa on avainsanana rajojen avaaminen ja maailmankuvan
avartuminen, koska se synnyttää lopulta varmuutta kaikin tavoin.
Kun ei ole nimeä, hintaa tai kehyksiä on se avartamista. Tie
avartumiseen ja oivalluksiin käy usein toki hämmennyksen ja kysymysten
kautta. Niitä onkin juuri tarkoitus herättää. Siinäpä simppeli syy
miksen halua yleensä tarjota teokselleni valmiita nimiä. Se vain veisi
katsojaa valmiiksi tietyille hieman ahtaille väylille. Tarvitseeko
minun viitoittaa toisille tietä, jolla he muutenkin valmiiksi ovat, ei
ole minun tehtäväni ohjailla toisten ajatuksia sillä tavalla,
jokaisenhan on tiensä silti kuljettava. En ole muutenkaan kauhean
mieltynyt taidepiirienkään normistoihin, niinpä elehdin
kantaaottavasti. Herää varmaankin seuraavana ajatus
miksi selittelen vapaaksi kokemaani harrastusta, eihän minun tarvitse sanoa tai perustella mitään, annan
vain olla. Paikkansa tietysti on tekemistensä jonkinlaisella
perustelemisella (kun ihmisillä usein herää kysymyksiä ja epäilyjä) ja
sen paikka on minulla tässä.
Miksi sivuston rakenne ja ulkoasu ei ole järjestelmällisempi?
Sivustoni ulkoasu ja rakenne kielivät samaa kuin taiteeni. Olen
tehnyt sivustosta mieleiseni, niinpä siinä on pohjalla
melko yksinkertainen rakenne, mutta vielä paikoin haastava ulkoasu. Myös
pientä labyrintin tavoittelua on ollut mukana, salaovia ja piiloja,
joista voi löytää jotain yllättävää
tai ei yllättävää. Taidesivuilla on sekaisin
kaikenlaista teosta, tosi vanhaa ja tosi uuttaa ja siltä
väliltä. Elämäkin on juuri tätä, ei voi
löytää kaikkea kerralla, täytyy rauhoittua, selata,
etsiä ja löytää tai olla löytämättä, kenties
etsimättä löytää. Hitaasti latautuvat kuvat haluavat saada
selaajan hidastamaan tahtia ja odottamaan rauhassa. Sivustolta voi
löytää myös monia muita tällaisia
pikkujuttuja. Ja lopuksi tietenkin: minä en usko
järjestelmiin ja järjestelmällisyyteen juurikaan. Mikanhuone muuten kirjoitetaan yhteen ja pienellä, Mikan
kieliopissa, sitä saa tosin vapaasti rikkoa.
Miksi maailmankatsomuksesi on epärealistinen ja paheksuttava?
Lähden aina siitä, että ajattelen omilla aivoillani. Oikeastaan
sydämelläni. Minulla on
paljon toisinajattelijan arvomaailmoita. Maailmankatsomukseni on jopa
tuskallisen erilainen kuin yleisesti
ihmisillä. Silti maailmankatsomukseni on yksi asia mikä tulee pysymään,
mutta
toisinajattelijankin on yritettävä tavoitella varsinkin sisäistä rauhaa
kaaoksen keskellä. Omakaan maailmankatsomus ei pidä olla tuskaa,
päinvastoin, siitä voi tehdä mieluisan ja kaikin puolin rakentavan,
vaikka olisi eri mieltä kuin kaikki muut. Maailmassa on niin montaa
maailmankatsomusta kuin on
ihmistäkin, kuitenkin se yleisin ja tuhoisin on tämä
hirmuhallinto, ja uni, jonka näkee ja tuntee kaikkialla, se on meidän
syöpämme. Olen taistellut sitä vastaan itsessäni,
teoissani, teoksissani, mikanhuoneessakin. Menetän monta
yhteistyötahoa maailmankatsomuksellani ja
ulkonäölläni, mutten häpeä tai kadu, ohjaan sen sijaan laivaani, muut
ohjaavat omaansa. Aiemmin mikanhuoneessa oli esillä voimakkaitakin ja
henkilökohtaisia pohdintojani yhteiskunnan epäkohdista, nyt
ne kuitenkin ovat olleet jo pitemmän aikaa pois
näkyvistä omasta tahdostani, sillä minusta on tullut
hiukan sulkeutuneempi eikä enää tuntunut luontevalle
kertoa suoraan paheksuttavia ajatuksiani julkisesti. Olen myös kulkenut
polullani sen oivaltamiseen, ettei taistelulla sahaa kuin omaa oksaansa
ja maahan pudottuaan joutuu todeta, että annankin elämän virran viedä
minut oikeaan paikkaan, toisin sanoen intuitioni vie sinne. Ehkä
ihmisellä onkin kaikki jo hyvin, ja ainoa asia mitä pitäisi käsittää on
juuri se, että kaikki on jo hyvin, on jo perillä. Entä jos ihminen vain
itse estää kaiken onnensa ja se onni vain odottaakin vastaanottamista.
Ja koska uskoo rauhaan, rakkauteen ja kaikkeen sitä tukevaan
(kokiessaan siis sen ihanteelliseksi olemassaolon tilaksi), niin mitä
muutakaan ihminen tekisi kuin pyrkisi noita asioita kohti, olkoonkin
muiden mielestä kuinka epärealistista tai paheksuttavaa tahansa. Jaan
nykyisin päivittyneitä ajatuksiani positiivisina runoina ja
mietelauseina.
Miksi tutkimuksesi Suomen rautatieasemista, eikö se ole ristiriidassa ajatusmaailmasi kanssa?
Kyllä,
voi ajatella, että kansallishistoriallinen tutkimus on jonkin
asteisessa ristiriidassa maailmankatsomukseni kanssa, ja tämä on
askarruttanut minua alusta asti. Asiassa on ollut mukana aina
tietynlainen kaiherrus ja problematiikka, mutta se on sivuseikka.
Selvästikin elämäntehtävistäni yksi on sekoittaa pakkaa, joten siihen
ristiriita sopii oivallisesti. Ehkä pakan sekoittaminen tosiasiassa
uudelleenjärjestää ja avaa sen. Vaikka en periaatteessa piittaa
kansallisuudesta tai edes historiasta sinänsä, on rakennushistoriassa
kuitenkin jotain speciaalia. En tutki Suomen rautatieasemia Suomen
vuoksi, vaan koko maailman vuoksi. Tutkimus on pitänyt silti rajata
johonkin, ja käytännöllisesti katsoen se on ollut järkevää rajata
Suomeen, ja onhan tutkimus alkanut luonnollisesti kotiseudulta
muutenkin. Vielä kun huomasin koko maasta puuttuvan oleellisen palan
tätä historiantutkimusta, ja kun omaa materiaalia sopivasti sattui
olemaan jonkin sieluni sopukan laulamaan laittavasta aiheesta, ja kun
äidinkielen esitelmä velvoitettiin tekemään, niin olihan selvää mihin
ryhdyin. Kaikki alkoikin siis vain pikkupojan rautatiemieltymyksen
jatkuessa teini-ikään ja valtion instituution (koulun) painostamana
tutkimus sai ensimmäisen kirjallisen asunsa. Se, etten näe maiden
rajoja tai kansallisuutta olevan olemassa ei tarkoita ettenkö
kunnioittaisi ympäristöäni ja olisi kiinnostunut siitä mitä siinä on.
Miksi sinulla on porvarillisia ammatteja, jos olet kapinallinen?
Halusin
tuoda mikanhuoneessa esille viralliset ammattini, osittain
aiheuttaakseni hämmennystä. Tämä kysymys on edellisen kysymyksen
toisinto. Vastaus siihen on myös samansuuntainen. Läpikävin
"pakolliset" koulut osittain mielenkiinnosta, osin henkilökohtaisista
syistä, osittain vielä sirpaleisen ja muuttuvan nuoren
maailmankatsomuksen aallokossa tajutakseni, etteivät ammattini ole
minua varten. Oppia ikä kaikki. Tieteellisissä ja mittatarkoissa
piireissä orastava henkisyys kumpusi, luovuus pursusi esille, avarsi
maailmankatsomukseni (ei siis supistanut sitä,
tai saanut minua jämähtämään aloilleni loppuiäkseni). Ahtaissa oloissa
katse etsiytyi avaraan maailmaan, pois muoteista. Toki matemaattinen ja
analyyttinen tarkkuus opetti keskittymiskykyä ja tarkkuutta muillakin
elämänalueilla, ja suurta vastuuta. Alitajuisesti olin etsiytynyt
ammatteihin, jotka ovat suoraan verrannollisia omaan mieleeni ja sen
varjopuoliin. Päättäväisesti läpikävin nämä tutkinnot (jos johonkin
ryhdyn, sen teen) hylätäkseni ne saman tien. Se vaati veronsa. Samalla
tavalla minun on ollut aika hylätä ammattitutkintojani vastaavat omat
mieleni kanttisuudet. Sekin vaati veronsa. Minä ne verot laadin ja
maksoin. Yhtälailla kun maanmittauksessa tajusin lopullisesti maailman
rajojen olevan harhaa ja varsin turhaa, tajusin oman mieleni rajalinjat
olevan harhoja ja turhuuksia. Mutta kuten aina: kaikella on hyvä
tarkoitus.
Miksi olet vajan takana kasvanut urpo, joka ei välitä
tekijänoikeuksista ja lainsäädännöstä?
Vaikka kaikki sivustollani on minun tekemää, niin sivustoni ei ole
tekijänoikeuslain
siipien suojassa. Mielestäni tekijänoikeuksien ja erilaisten
lupapoliittisten kuvioiden kanssa on menty
järjettömyyksiin ja siitä on tullut yksi valitettavista
'laillisen kiusanteon' muodoista. Ihmiset purkavat turhautumistaan ja
turhamaisuuttaan toisiin tiukkojen omistussuhteiden muodossa. Näkisin
mieluummin asian niin, että maailma on yhteinen. Olemme joka
tapauksessa samassa maailmankaikkeudessa, niin mihin tarvitsisimme
nahistelua. Niinpä
kaikki sivustoni
materiaali on vapaassa käytössä. Tietysti on kaunista
muistaa, käytti sitä miten tahansa, että tein sen. Niin ikään toteutan
harrastuksiani sillä periaatteella, että jos minua ei etukäteen
näkyvästi kielletä jotain tekemästä, niin kukaan ei ole kieltänyt minua
tekemästä. Maailmani on ollut ja tulee aina olemaan vapaa. Siinä on
helppo hengittää syvään raikkainta ilmaa kaiken kauneuden ja harmonian
keskellä. Kun olen katsonut ympärilleni, näen melkoisia kahleita,
tunkkaisuutta, ja hengitysvaikeuksia. Ei ihme, että on alkanut omaakin
henkeä ahdistaa. Voin kysyä sitten itseltäni miten näen ympäristöni,
millaisten lasien läpi. Pitäisikö vaihtaa laseja tai heittää kokonaan
lasit pois. Enkö voi elää
maailmani sellaiseksi kuin sen tahdon ja uskon olevan. Eikö ihmisellä
olisi siihen voimia. Miksi muuten olisimme täällä, ellei meillä olisi
sisäistä voimaa. Onhan meillä selvästi kyky nähdä ja luoda
epäkohtiakin,
eli meillä on sisäinen voima. Miksen käyttäisi kykyjäni koko
potentiaalillansa luomaan aidoimmat
toiveeni todeksi, luomaan hyvää. Kun jaan pyyteettömästi, saan
pyyteettömästi.
Automaattisesti. Kunnioitan itseäni ja muita kun luotan, että saan
kaiken mitä tarvitsen ja että se itse asiassa jo minulla on, jos vain
haluan sen nähdä. Omistushalu on epäluottamusta kaikkeen, eritoten
itseensä. Tottakai ihmismieli on luonut kaiken taistelunsa. Jospa
sieltä mielestä löytyy myös avain ulos tukahduttavista tilanteista.
Mitä tapahtuu jos antaa olla, päästää irti. Ehkä näennäiset vaikeudet
loppuvat. Kuka ihmistä ohjaa ja kuka ihmisen elämän rakentaa, ellei
ihminen itse. Samalla periaatteella sorretuksi ja riistetyksi tulemisen
tunne eli tyytymättömyys on syntynyt. Samalla periaatteella
yltäkylläisyyden vuolaan virran tila ja tyytyväisyys syntyy.
Suhtautumistavalla on väliä.
Voiko kaikkea sivustolla ottaa tosissaan? Missä sivuston palautelomake
on? Lopetetaanko
mikanhuone joskus? Vaikutat
aika nihkeälle tyypille?
Ei kannata, seassa on
paljon kuivaa huumoria ja sen sellaista. Sivustolla ei ole varsinaista
palautelaatikkoa tai vieraskirjaa ei-niin-mieluisten viestien
välttämiseksi, mutta yhteyttä
pystyy ottaa muun muassa mikainfo-sivun avulla asiallisissa merkeissä.
Tarkoitus on päivittää mikanhuonetta sieltä sun
täältä aika usein ja niin kauan kuin elän
täällä fyysisessä maailmassa. Oikeasti olen aika rento ja
mukava.
Mitä haluaisit sanoa lopuksi kaikille lukijoille?
Rauhaa, tasapainoa, tasa-arvoa, luontoa, terveyttä ja rakkautta. Vain nauttikaa elämästä.