Ihmeiden oppikurssia minulle


Elämä on ihmeiden oppikurssi. Tätä mieltä Ihmeiden Oppikurssi -kirjakin on. En ole lukenut Ihmeiden Oppikurssia kokonaan,
vain noin puolet. Tällä hetkellä se riittää. Tutustuin Ihmeiden Oppikurssiin (IOK) vuosia sitten tuttavien jutustelun ja Internetin
katkelmien kautta. Silloisesta uskontokriittisyydestäni huolimatta olin suhteellisen avoin hengellisellekin materiaalille, mutta IOK
vaikutti aluksi lähinnä hömpötykselle, enkä voinut olla samaa mieltä sen viestin kanssa. Se oli suorastaan ärsyttävää ja loukkaavaa
tekstiä. Myöhemmin luin IOK:sta muutamia lauseita netistä ja aloin hieman syventymään siihen. Vielä hiukan myöhemmin hankin
IOK-nostokortit, jotka maailmankatsomukseni lisää avarruttua jo kolahtivat minuun tosissaan, joskin IOK-korteissakin oli
sulateltavaa.

IOK:n sanoma on hieman ovelasti ilmaistua. Se on itsevarmaa tekstiä, pisteliästä, huvittavaakin, mutta
samalla herättelevää. Sen paikoittainen kielellinen ja älyllinen haastavuus saa pohtimaan asioita ihan kunnolla.
Silti IOK on melko yksinkertaista, selkokielistä, arkista tekstiä, vaikka arkisempaa ja helppotajuisempaakin
se voisi olla. IOK on mielenkiintoinen sekoitus psykologiaa, kristinuskoa ja muita henkeviä suuntauksia.
Ajoittain se on mystinen.

IOK-kortit ovat mielestäni IOK:n paras anti. Olin pitkään halukas hankkimaan IOK:n kirjana, mutta jokin epäilytti.
IOK-kirja on valtava tiiliskivi ja varsin lompakkoa keventävä. Viimein hankin kirjan ja luin ahneena puoliväliin,
jossa tuli stoppi. Sen jälkeen luin lähinnä loppupuolen harjoitusosaa. Ennen puoliväliä tekstistä oli paljon lisäapua,
mutta sitten se alkoi mennä hämmentäväksi ja ahdistavaksi saaden aikaan ei-toivottua mielenliikettä. Siinä vaiheessa
elämänkokemuksen "hälytyskellot" pirisivät. Lukemisen keskeytti tekstin määrä, uskonnollisten termien ja kuvailujen
hoenta, sekä lyttäävä näkökanta tähän fyysiseen maailmaan ja kehoon. Myöskin ykseyden kirjaimellinen korostaminen ja
alleviivaaminen häiritsi, ikään kuin me emme olisi yksilöitä. Voimakaskontrastinen jaottelu harhaan ja totuuteen,
pelkoon ja rakkauteen, maailmaan ja taivaaseen laittoi miettimään puhuuko kirja tosiasiassa sillä äänellä, jota se
kehottaa olemaan kuuntelematta. Kirja on "miehinen", sillä se kuvailee kaikkea "isän", "pojan", "veljien", "poikakunnan"
ja muiden vastaavien termien avulla. Teksti puhuu Rakkaudesta, mutta samalla se toistaa enemmän ja vähemmän
haukkumasanoja, kuten "mielenvikainen", "typerä", "mieletön", "surkea" jne. Tuntuu, että tälle kauniille planeetallemme
IOK ei anna juuri arvoa. Minulle jäi IOK:sta vaikutelma, että vapautuminen tarkoittaa kehon jättämistä, ja siihen
kirjassa moneen otteeseen patistetaan. Että onnen kokeminen kehossa olisi järjetön ja itsepetoksellinen tavoite. Olen
eri mieltä. Elämän tarkoitus on mielestäni nimenomaankin onnellinen elämä maan päällä. Tajuan toisaalta suunnilleen mitä
kirjassa haetaan tällä kehon ja maailman väheksynnällä. Toki sillä tarkoitetaan keho- ja materiakeskeistä (egokeskeistä)
maailmankuvaa. Mutta kuitenkin kirja antaa ehkä vihiä kehon tuhoamisen suotavuudesta ja välttämättömyydestä
autuuteen päästäkseen; ihan kuin elämää maan päällä ei olisi syytä ollenkaan jatkaa voidakseen kokea rauhaa. Toisaalta
kirjasta löytyy eräskin lausahdus, jossa sanotaan jotakuinkin: "maailman tuhoutuminen on sen käsittämistä taivaaksi". Kirjan
puolivälissä se saa kieltämättä piirteitä, joista poikii mielleyhtymiä kiihkouskovaisuuteen, lahkoihin, kultteihin ja
joukkoitsemurhiin. Niistä on maailmassa esimerkkejä. Ei sillä, että pitäisi pelätä, mutta havainnointikyky on hyväksi.
IOK:n sanotaan olevan Kristuksen sanaa. Esiin nouseva kysymys onkin käyttäisikö Kristus sellaista kieltä mitä IOK
nasevimmillaan käyttää. Mielestäni ei. IOK:kaan (niin hyvä kuin se onkin) on sekin selvästi värittynyt kirjoittajien läpi.
IOK:n taustalla on silti suuri viisaus. Niinkuin kaikessa, tulisi kuulla omaa viisauttansa ja poimia teoksista ne itseä
puhuttelevat ja parantavat sanat, jättää muu sivuun ainakin siksi aikaa, että pystyy lukea hämmentävät kohdat uudelleen
toiselta kannalta. IOK on mestariparantaja ja mestarihämmentäjä. Sillä saa ihmeitä aikaan parantuakseen, mutta myös
mahdollisesti päänsä sekaisin. Riippuu miten kurssin ottaa. Tietenkin kirjallisuuden perusluonne on kielikuvien ja
vertauskuvien käyttö, joten tietynlainen mielen suodatin kannattaa olla päällä siltäkin osin.

IOK on haastava, vaikka haastavuus onkin aina ihmisen itse tekemää. Ymmärrän kirjan paksuuden kaikkine harjoituksineen
ihmiskunnan "eksyneisyyden" kannalta. Vie aikaa muuttaa vanhat käsitykset päinvastaisiksi. Ymmärrän kirjan uskonnollisuuden
sen kohdeyleisön kannalta (suurin osa ihmisistä on kristittyjä). IOK:ssa on liikaa kahlattavaa minunlaiselle ihmiselle. Suosittelenkin
IOK-nostokortteja lämpimästi. Suosittelen lukemaan kappaleita IOK:sta sieltä täältä. Arvelen, että koko IOK on turhan tuhtia tavaraa
useimmille, joskaan en kurssia tuomitse. Se on sellaisenaan hyvä teos palvellen heitä, joita se palvelee. Sen sijaan en suosittele
sokeasti heittäytymään tämänkään kirjan ja katsontakannan vietäväksi. Apua hakiessaan ihminen on herkässä tilassa
uskoakseen mitä tahansa. Aluksi IOK:n kaltainen juttu saattaa toimia ja sen helposti haluaa ahmia totuudensanana,
jolloin ihminen on pian robottimaisesti toistamassa opin lumoa. Silloin se tuskin palvelee toivotulla tavalla. IOK:ta
en voi suositella valmiiksi mielenterveysongelmia potevalle. Jos sitä lukee mielenterveysongelmissa, täytyisi olla
hyvin valppaana ja käsitellä lukemansa tyynen rauhallisesti. Vahvankin psyyken omaavan IOK puhuu pyörryksiin.
Tämä on jännä piirre, sillä kirjan kirjoittajat ovat tiettävästi olleet psykiatrian ammattilaisia ja käsittääkseni myös
ateisteja. Kaiken kaikkiaan kirjasta on minulle jäänyt ristiriitainen mielikuva. Sitä voi hyvällä syyllä luonnehtia
maailman erikoisimmiksi kirjoiksi. Tästäkin huolimatta siinä on niin nerokkaita oivalluksia, että sen yhtä
hyvällä syyllä voi lukea maailman viisaimpien teosten joukkoon.

Nämä ajatukset, IOK:n loistavuus ja sen varjopuolet ajoivat omien elämänkokemusten ohessa minut
kirjoittamaan Valoisat runot. Runoissani annoin näkyä vapaasti Ihmeiden Oppikurssin vaikutuksen myös
kielellisesti. Valoisat runot ovat muistiinpanoja itselleni (ja toisille), IOK:n ja muiden henkisten teosten sekä
piirien tiimellyksessä virinneitä mietteitä. Ihmeiden Oppikurssillakin siis oli tarkoitus. Jossain määrin voisi
sanoa, että IOK muutti elämäni suuntaa merkittävästi positiiviseen suuntaan, tai oikeammin minä
muutin IOK:n avulla elämäni positiivisemmaksi. IOK oli minulle ristiriitaisista fiiliksistä huolimatta
ratkaiseva käännekohta. Niin suuresti kun IOK puhuttelikin pysyn yhä nyt ja tulevaisuudessa
vapaana kaikenlaisista koulukunnista. Meillä on tämä yksi koulukunta, joka meille riittää.
Se on Maailma.



Valoisia runoja osa1
Valoisia runoja osa 2