Tervetuloa Mikan reissublogiin. Jaan täällä kokemuksiani paikallismatkailun tiimoilta. Tarkoituksena on esitellä sekä parhaiksi kokemiani paikkoja että vähemmän tunnettuja paikkoja Suomesta Pohjanmaalta, Kokkolan ympäristöstä muutaman kuvan voimin, pienen arvostelutekstin ja tarinan kera. Jaan täällä fiiliksiäni niistä kohteista, joissa olen viime vuosina sattunut käymään pyöräily- ja luontoretkeilyvillitykseni vauhdittamana. Teen reissublogia huvikseni. Retkiblogeja on jo varmaankin paljonkin, mutta voisin silti tehdä omani. Tämä on rento reissublogi ja tarkoitettu otettavaksi rennosti. Toivon tästä olevan ideaa ja inspiraatiota kaikelle kansalle. Lisään kuvia ja tietoja tänne pikku hiljaa. Hyvää reissua!
Uusimpaan postaukseen tästä

Södra Trutklippan, Kokkola Aloitin uuden harrastuksen, reissublogin joulukuussa 2022 alun perin facebookissa yksityisenä kuvagalleriana. Tämä Södra Trutklippanin kuva ponnahti ensimmäisenä arkistoistani, joissa materiaalia on jonkin verran kertynyt sähköpyöräharrastuksen saatua elämässäni melko yllättäenkin ihan kärkisijan harrastusteni joukossa. Luontoretkeily ja tavallinen pyöräily on toki ollut mukana jo pitkäänkin. Yllä olevassa paikassa kävin harvinaista kyllä jalan, jäätä pitkin vajaa vuosi sitten. Södra Trutklippan on joka tapauksessa mielenkiintoinen retkikohde, jos tänne sattuu pääsemään. Paikka on merellä muutaman kilometrin päässä rantaviivasta. Södra Trutklippan on suurelta osin asumaton pikku saari, mutta on siellä muutama kesämökkikin. Kuvassa on yleisessä käytössä oleva autiotupa, joka on tosin lukossa ja ollut kaupungin taholta varatavissa. Talo on varsin erikoinen ja muistuttaa myös hieman Suomen rautatiearkkitehtuuria. Talo on muuten myös vanha majakka tai oikeammin linjaloisto, huomaa yläkerran erikoinen ikkuna, majakan valo on loistanut sieltä. Saaressa on ollut myös aikoinaan toinenkin linjaloisto, kaunis valkoinen majakka, Tankarin majakan näköinen. Kuvan linjaloistorakennuksen vieressä on ilmeisesti vanhoja majakanvartioiden asuintaloja, hienoja vanhoja rakennuksia nekin. Saaressa on toisen, uudemman, linjaloiston kehikko kaakkoisrannalla, josta saaren helposti tunnistaakin lähestyttäessä kaupungin puolelta. Tänne ei mene tietääkseni mitään virallista veneliikennettä, joten tänne on mentävä omin avuin, vaikka veneellä tai hiihtämällä talvisin. Talon edustalla on kunnon laituri mihin on helppo saapua, lisäksi kiva eväidensyöntipaikka opasteineen ja vanhoine kuvineen on heti talon portaiden edessä. Saaressa asuu kokemukseni mukaan syväkin rauha, jota ei löydä paikallisesti Kokkolan rannoilta tai edustalta kovin helposti. Södra Trutklippan on kuitenkin jo ylittänyt sen maagisen rajan milloin saariston ainutlaatuinen viehätys ja rauha puhkeaa esiin. Paikka tuntuukin hieman Tankarilta! Ei niin vakavasti otettavia pisteitä tälle kohteelle antaisin 4/5. Miinuksena vaikea pääsy mutta toisaalta paikka on niin uniikki ja hiljainen, että elämys on lähes koettava ja kutsuu puoleensa. Ulkovessat eivät olleet parhaasta päästä ja olivat lisäksi lukossa, joka ei varmaankaan innosta kaikkia kulkijoita. Alue on pysynyt kuitenkin harvinaisen siistinä ja luonnontilaisena.
Lisää kuvia (joita voi klikata suuremmiksi):
Storsand, Fäbåda, Pietarsaari Tämä on reissublogin kuva numero 2. Kuvilla ei ole tiettyä lisäysjärjestystä tässä blogissa, vaan olen valinnut ne suunnilleen intuitiivisesti sillä fiiliksellä minkä paikan tahdon seuraavaksi esitellä. Fäbåda on naapurikaupungin helmi. Kun kävin siellä ensi kerran niin suuni loksahti auki. Paikka oli syrjässä keskustasta ja suunnattoman kaunis. Lisäksi se oli huippusuosittu; ruuhkainen ja autoja niin paljon ettei meinannut mahtua ajamaan seassa. Leirintäalue oli täynnä ihmisiä asuntovaunuineen. Alueella oli vireä kahvila ja muuta aktiviteettia. Esteettömät pitkospuut ja useita priima hiekkarantoja ja myös kalliota. Miten tämä avomeren äärellä oleva paratiisi ja selvästi pitemmältä ulkomailtakin vaeltelevien turistien lomakohde oli pysynyt piilossa koko elämäni? Kuvan Storsand ei ole paikan päärantoja, vaan vähän pidemmällä Fäbådasta Uusikaarlepyyhyn päin kivan luontopolun varrella. Siellä on myös autiotupa. Storsandissa oli hieman vähemmän väkeä, joten siellä oli kiva uida. Storsand ja koko Fäbåda on hyvin suositeltava paikka joka tuskin koskaan unohtuu! Storsandista tuli minun suosikkirantojani. Kuvaa zoomaamalla voi nähdä horisontissa myös Hällgrundetin majakan (pooki) Uusikaarlepyyn edustalla. Jäin miettimään pääsenköhän käymään siellä koskaan? Hällgrundetilla näyttää olevan oma facebook-sivukin. Pisteitä ropsahtelee tälle paikalle kokonaisuudessaan 5/5. Plussapuolia toinkin jo esille ja tuskin olen kolunnut aluetta edes kylliksi tietääkseni siitä vielä tarpeeksi. Miinuksena voisi halutessaan pitää ruuhkaisuutta ja ehkä tietynlaista snobahtavuutta. Paikka on kuitenkin niin esimerkillisen hieno ja ikimuistoisen pysäyttävä että on kyllä pisteensä ansainnut kun ei kerran tarvitse aluella välttämättä ruuhkankaan keskellä olla.
Lisää kuvia:
Luodon kalasatama Tämäkin on Kokkolan lähiseudun retkeilypaikoista mielestäni ihan kärkisijoilla. Mikä maisema ja paljon rauhaa. Paikassa on jotakin mitä melkein haluaisi kuvailla poikkeukselliseksi ja jopa taivaalliseksi. Hyvä paikka grillata, ottaa aurinkoa ja myös uida jos on parempi uimataito. Varsinaisessa kalasatamassa ei ole sinänsä mitään erikoista, mutta satamassa olevia portaita pääsee ylös kalliomaisemiin missä saa yleensä olla aivan rauhassa. Kallio ja rannikkometsä grillikatoksineen onkin se paikan juttu. Kieltomerkkejä ei näkynyt ainakaan viime kesänä joten alue on myös yleisölle avoinna eikä vain kalasataman käytössä. Alueella on ihmellisen paljon isoja siirtolohkareita mikä lisää paikkaan oman merkityksellisyyden ja vaikuttavuuden. Luodon kalasataman maisemassa ja rauhaisassa meritunnelmassa silmä ja mieli lepää vaikka veneitä kulkee muutaman minuutin välein. Retkeilypaikkana annan tällekin 5/5, vaikkakin hienoinen yksityisalueen ilmapiiri saattaakin yrittää hiipiä mieleen paikan päällä. Koko Luodon (tunnetaan yleensä puhekielessä ruotsinkielisellä nimellä Larsmo) alue on maisemallisesti kaunis ja kannattaa koluta läpi huolellisesti jos retkeilyttää. Luoto on saaristokunta, ja sijaitseekin oikeastaan isolla saarella. Luoto on melko omintakeinen, oma maailmansa, johtuen paitsi ruotsinkielisyydestä ja uskonnollisuudesta mutta myös jännällä tavalla syrjäisestä sijainnista; kuin menisi Ruotsiin tai Ahvenanmaalle. Luodossa on paljon erittäin hyväkuntoisia luontopolkuja. Myös siitä täydet pisteet. Luodon kunnan nettisivuilla tämä paikka esitellään nimellä Inre Bergskär ja siinä mainitaan virkistysalue grillikatoksineen ja tuulensuojineen, joten kyllä tämä ihan yleinen nähtävyyskin on. Tätä paikkaa voi tulla ikävä.
Lisää kuvia:
Seljes, Alaveteli, Kruunupyy Pohjanmaan Punkaharjuksi legendaarisesti taannoin nimetty alue on nykyään kovin hiljainen tai hiljennyt. Seljesin entinen lomakylä kapeine sievine pikku asfalttiteineen sijaitsee kaukana kaikesta yllättävänä ja ainutlaatuisena, jopa ällistyttävänä kohteena muuten tavallisen metsä- ja peltomaisemien takana; suhteellisen pitkän, mäkisen ja mutkaisen asfalttitieosuuden jälkeen. Tämä paikka oli vuosikymmeniä suosittu tanssi- ja festaripaikka leirintäalueineen ja ravintoloineen. Nyt se on suurelta osin yksityisaluetta, mutta siellä on vielä hylätyn oloinen hyvä uimaranta vessoineen ja pukukoppeineen. Olettaisin uimarannan olevan vielä virallisesti yleisölle avoin kun siellä oli viralliset kyltit jne olemassa. Paikassa ei kuitenkaan viimeisinä käynteinäni näkynyt kuin pari kalastajaa. Alueen kupeessa on nykyään metsästysseuran maja, joka lienee melko yleisessä käytössä, mutta entinen ravintolakahvila esimerkiksi on jo yksityisalueen piirissä. Samoin on entinen mökkeilyaluekin. Kun paikkaa lähestyy Alavetelistä päin niin voi aistia että aletaan olla erämaassa, vaikka ollaan vielä maaseudulla. Samoin voi aistia sen ilon ja meiningin kun väki on tullut tansseihin ja muihin tapahtumiin. Paikassa on nykyään toki vieläkin rauhaisampaa, mutta lakkautettu ilmapiiri on myös lähes käsin kosketeltava, eikä se varsinaisesti kohota paikan arvokkuutta tai houkuttelevuutta. On melkein kuin paikkaan ei olisi enää suotavaa mennä. Tämä voi vaikuttaa surulliselta ja ehkä häpeälliseltäkin, mutta Seljes itsessään on luonto- ja retkeilykohteena vertaansa vailla. Nykyään Seljes näyttää olevan satunnaisten pistäytyjien suosiossa ja sen virallinen matkailuarvo on ollut lähinnä pienimuotoisessa kalastuksessa. Kuten sanottua, tämä oli ennen täynnä elämää, nyt se on muisto vain. Herää ajatus siitä voisiko paikka herätä vielä eloon ja iloon? Joka tapauksessa kapea mutta melko pitkäkin tieosuus harjun päällä jyrkähköine rinteineen on maisemallisesti näillä seuduilla poikkeuksellista. Tämä toki lisää paikan arvoa suuresti, mutta entisten yleisten rakennusten ollessa nykyään yksityisiä, hylättyinä tai muuten arveluttavia ei Seljes houkuttele enää kuten lapsuudessani. Itse harjua käy mielellään ihastelemassa ja tien varrella on pari levähdys- ja tulentekopaikkaa. Varsinaisia luontopolkuja ei ilmeisesti enää täällä ole, mutta on ollut vielä 1990-luvun alussa. Seljesjärven takana on lisää mielenkiintoisia erämaajärviä, mutta nämä ovat pääosin yksityisten mökkien valtaamia alueita, eivätkä siksi varteenotettavia. Paikan käyttötarkoituksen muutos tekee siitä mielestäni hieman oudon, mutta kyllä ihan tutustumisen arvoisen. Puitteiden niukkuus, haamumaisuus ja hienoinen sekavuus laskee sen pisteet tässä blogissa arvosanaan 4/5 (riippuen näkökulmasta, 3/5 jos entinen julkinen alue otetaan laskuihin mukaan).
Lisää kuvia (jotka on otettu ymmärtääkseni yleiseltä julkiselta alueelta):
Harjukarin lintutorni, Marinkainen, Kokkola Marinkaisissa peltomaisemat kohtaavat meren paikoin saumattomasti ja kauniillla tavalla. Karhiin menevän paikallistien varrelta kääntyy pian Harjukarin kyltin kera jonkin verran labyrinttimainen ja heikko-opasteinen hiekkatie lintutornin maisemiin. Siellä on hieman rannikkometsää, pusikkoa, itse lintutorni sekä laavu tulentekopaikkoineen ja ulkovessoineen. Perille vievän tien varrella on iso pelto, jossa on näkynyt suuria määriä esimerkiksi joutsenia. Harjukari ja Marinkainen vaikuttaa todellakin erinomaiselta lintubongauspaikalta, myös ihan mukiinmenevältä eväidensyöntiin ja huolettomaan pikku samoiluun. Paikka on ehkä sopivin retkeilyfiilikseen pääsemiseen ja pieneen arjesta irtiottoon ilman huiseja matkailullisia elämyksiä. Näköala lintutornista on silti vaikuttava ja näyttää kuin olisi paljon korkeammalla kuin mitä torni oikeasti on. Kyllä täällä kelpaa oleskella ja nauttia auringonpaisteesta. Paikalla on yleensä ollut muutamia seurueita, joten yksinoloa etsivälle Harjukarin lintutorni ei ihan palvele tarkoitustaan eikä tätä kohdetta varten kannata kaukaa lähteä vaivautumaan paikalle. Vaikkakin pelkkä peltomaisema lintuineen ja tornin näköala voi olla toisaalta tsekkaamisen arvoista kokeneemmallekin retkeilijälle. Laavulla on ollut aavistuksen nuhruinen ja juopotteluun vivahtava vaikutelma vaikkei sitä sotkuiseksi ole voinutkaan sanoa. Alueen keväisissä tienpidollisissa kunnossapitotoimissa on ollut toivomisen varaa, paikan päällä on joskus liejuista ja minun kokemukseni mukaan paikka siinä suhteeessa on ollut huono-onninen ja petollinenkin. Harjukarin lintutorni on ihan kiva peruspaikka, joka saa arvosanan 3/5.
Lisää kuvia:
Hästö, Kruunupyy Hästö on minulla sarjassa verrattain ainutlaatuisia kohteita, vaikka täällä ei mitään olleellisesti ainutlaatuista ehkä olekaan. Hästö on hauskan soratieosuuden päässä kun tullaan Kruunupyyn keskustasta päin, ja eipä tänne muualta päin pääsekään, paitsi veneellä. Kyseessä on pieni venesatama veneklubilla ja ravintolalla, sisältäen yleisen uimarannan heti kuvan laiturin kupeessa. Rauhallinen oli ilmapiiri ainakin minun käydessäni paikalla. Nähtävästi jonkinlainen leiriytymismahdollisuus on myös täällä. Hästön ja ylipäätään Kruunupyyn kohteisiin on hieman vaikea päästä autottomana suorinta tietä Kokkolasta, koska valtatie 8 ei toistaiseksi ole saanut viereensä pyörätietä, vaan retkeilijä joutuisi polkea vähintään usean kilometrin raskaan liikenteen seassa. Mutta jos ei ole kiirettä ja on muuten mahdollisuuksia niin tännehän voi polkaista Öjan tai Sokojan kautta, ja toki myös Överbyn soratie helpottaa joskus matkantekoa. Hästössä nähtävä vesistö on Luodonjärvi ja rannalta näkeekin itse asiassa Luodon (Larsmon) kirkon vastarannalla jos katsoo sopivasta kohtaa. Rannassa on minikokoisen hiekkarannan lisäksi tulentekopaikka tai pieni laavumainen suoja opastetaulujen kera. Vessaan pääsystä ei ole takeita, mikä on miinus. Alue näytti siistille ja roskattomalle. Ravintola ei ole aina auki, eikä se auki käydessäni ollut, joten sitä en pysty sen enempää arvostelemaankaan. Veneklubi näytti hiljaiselle mutta melko hyvin hoidetun oloiselle. Paikassa sai olla ihan yksin joten jäi mielikuva ettei tämä ainakaan runsain määrin ihmisiä ole enää jostain syystä houkutellut. Näitä unholaan vaipuneita paikkoja tuntuu näillä seuduilla valitettavasti olevan useampikin. Toivoisi tähänkin paikkaan eloa ja pirteyttä. Tunnelma rannalla oli kaiken kaikkiaan mielialaa kohottava ja rauhoittava, mikä houkutteli tulemaan uudestaan piankin. Jostain syystä mitä en osaa kuvailla tuli silti sellainen tunne ettei halunnut viipyä rannalla pitkään. Ehkä lukija saa fiilistellä ja testata asiaa itsenäisesti. Hästön rantaa edeltää ilahduttava pienen pieni Hästön kylä josta lähtee käsittääkseni luontopolkukin. Sinne ohjasi jonkinlainen kyltti. Polku jäi kuitenkin tällä kertaa käymättä, mutta juuri siksi paikka voi houkutella uudelleen. Paikalliset pienet luontopolut ovat sellaisia mille itse ainakin annan heti lisäpisteitä. Hästön kylään saavuttaessa on kaunis koivumetsä joka kevään vihreänä saa varmasti rentoutuneen hymyn kasvoille. Hästön rannoilta nähtävässä Luodon järven saarimaisemassa on minun makuuni jotakin todella kaunista ja parantavaa, ja tämä on itselleni se pääsyy poiketa Hästössä. Täältä voi kuvitella olevan mahtavaa lähteä veneilemään, pienellekin veneretkelle. Mikä suurenmoinen onni on heillä joilla on oma mökki tuolla! Pienestä selittämättömästä taustalla olleesta tunteesta huolimatta Hästö pääsi harvinaisen onnistuneesti tsekkaamisen arvoisten kohteiden joukkoon pistein 4/5.
Lisää kuvia:
Österörskroken, Bergölandet, Öjan saaristo, Kokkola Esittelen Öjan saaristoa tämän postauksen lisäksi myöhemmin vielä useammastakin paikasta, sillä alue on harvinaisen laaja ajatellen retkeilyä ja siellä on lukemattomia esiteltäviä hienoja paikkoja. Loputtomasti reissattavaa ja vaelleltavaa. Alueeseen ei kyllästy kovin helposti ja maastossa on haastavuutta sekä kilometrejä muille jakaa. Yksin saa myös aivan varmasti olla jos ei heti ensimmäisessä kohteessa niin ainakin muutaman kilometrin liikkumisen jälkeen. Jo virallisia merkittyjä vaellusreittejä löytyy Öjan saaristossa yhteensä kymmeniäkin kilometrejä jos ne lasketaan yhteen. Pisin reitti itsessään on parikymmentä kilometriä. Kun otetaan mukaan vielä Öjan saariston loputtoman oloiset pikku soratiet ja epävirallisemmat polut, niin rauhaisaa pyöräiltävää, vaeltamista ja nähtävää erämaan olosuhteissa on kyllä kaikelle kansalle ja koko elämän ajaksi Öjan alueella. Bergölandet on yleisnimitys jota käytän tässä blogissa Öjan saaristosta. Kuvan huikean kaunis paikka (jota myös humoristisesti ja hyvästä syystä kutsun 'Pärjäilylandiaksi') sijaitsee pisimmän luontopolun huipentumakohdassa ihan polun pohjoiskärjessä, missä polku kulkee vajaan kilometrin kallioisen rantaviivan tuntumassa käppyräisten rannikkomäntyjen lomassa. Bergölandet nimi tarkoittaa tässä asiayhteydessä kuvien esittelemää paikkaa ainakin minun puheissani ja teksteissäni. Bergölandet kartassakin osuu aika lähelle tätä kohtaa. Lähin karttamerkintä (vesistö) mikä tähän kohteeseen esimerkiksi Kansalaisen Karttapaikka -sivustolla viittaa on nimeltään Österörskroken.  Luontopolulla ei ole tälle paikalle tietääkseni mitään erityistä nimeä eikä täällä siksi ole virallista laavua, tulentekopaikkaa, käymälää tai mitään vastaavaa, mutta paikka on niin rauhallinen ja loistava, ettei virallisia puitteita tule varmaankaan ikävä, vaan kaikki huomio voi mennä hiljentymiseen, ulkosaariston rauhaan ja maisemien ihailuun. Paikka on jo hyvinkin kaukana kaikesta asutuksesta joten ollaan aika tavoin erämaan ja luonnon armoilla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, täältä ei pääse pois hetkessä jos sää muuttuu tai ruoka loppuu tmv. Reissu on suunniteltava huolellisemmin kuin yleensä. Lähellä on vain kesämökkejä. Toisaalta herää toive ettei tänne tulisi ihan lähelle koskaan mitään virallista taukopaikkaa, koska se voisi osin viedä alueelta rauhaa. Täältä näkee siis lähisaarille ja avomerelle. Muun laivaliikenteen lisäksi risteilyaluksen Tankariin näkee täällä kesäpäivisin yleensä kulkevan läheltä ja Tankar onkin enää kuuden kilometrin päässä tästä paikasta, mutta itse majakka ei aivan näy. Tämä onkin yksi lähin kohta Tankaria minne pääsee ilman venettä. Joinakin talvina täältä voinee hiihtää tai moottorikelkkailla Tankarin majakkasaarelle. Myös lähisaarissa on virallisia retkeilypaikkoja ja autiotupia. Rantakallio on sileä ja paikoin juuri sopivan kalteva rentoutua kirjaimellisesti luonnon helmassa. Täällä pystyy uidakin varauksella, hieman idempänä polulla on poukama jossa on matalampaakin, mutta pääasiassa vedenrajassa on jo liian syvää vähänkin heikommalle uimataidolle kallion ollessa joskus toki lisäksi petollisen liukas. Kesäisin paikka on merituulista huolimatta metsän puolella tukahduttavankin kuuma, joten pulahdus veteen voi olla päivän pelastuskin. Toisaalta rantaviivalla merituulen (tai veden) kylmyys voi yllättää. Paikalla on paljon kyykäärmeitä ja mahdollisesti myös muita petoeläimiä liikkuu alueella. Sen lisäksi että saa opetella hieman varuillaan oloa (mikä luonnossa yleensä on kannattavaa ja hauskaakin, eikä välttämättä stressaavaa, vaan osa erätaitoja) niin Bergölandet tarjoaa myös yleensä paljon kaikenlaisia marjoja evääksi, kuten vaikkapa variksenmarjoja, jotka piristävät ja auttavat ainakin minua janon sammuttamisessa kuumalla. Tänne saavutaan luontopolkua pitkin joko idästä tai lännestä. Patikoida joutuu vähintään pari kilometriä jollei enemmänkin. Pyörällä tai edes maastopyörällä perille paikan päälle ei juuri pääse, maasto on liian vaativaa. Mökkiteitä on alueella mutta niitä en toki tässä virallisiksi kulkureiteiksi määrittele ja kieltomerkkejä puomeineen teiden alussa esiintyy. Luontopolkuun sopivimmat liittymäkohdat (mihin voi jättää esimerkiksi auton tai pyörän) löytyvät Bergöflagantien luoteisimmasta kulmasta ja toisaalta samalta tieltä noin 1,5 km kaakkoon päin. Bergöflagantie näyttää olevan yleisesti ajettavissa oleva tie joka kiertää hauskan idyllisen lenkin Bergölandetin ympäri. Alue on sopivan etäällä kunnon rauhaan, irtiottoon ja eräretkeilyyn. Voisin kuvitella olevan upea paikka telttailuun useaksikin yöksi, joskaan en ole vielä sitä testannut. Yksityisalueet jäävät lähimmillään sadan metrin päähän, joten toisten tontille ei vahingossa ilmeisesti voi astua. Tästä paikasta voisi kirjoittaa pitemmästikin, mutta yritän pitää tekstit melko lyhyinä. Paikalla on yleensä ollut vain yksittäisiä retkeilijöiltä jos yhtäkään, joten yksinoloon ja viihtymiseen se voi olla täysi kymppi. Ylevä tunnelma, rikkumattoman rauhaisa erämainen kokemus ja erityisen vaikuttavat retkeilypuitteet takaavat paikalle arvosanan 5/5 ja kunniamaininnan. Täällä on hyvä harjoitella erämaataitoja ja kaukana kaikesta olemista, jos ei vielä ole ihan valmis täysin extrememielessä erämaahan. Täällä rentoutuu ja elävöityy hyvin.
Lisää kuvia:
Köykärinmäki, Kokkola Seuraavana esittelyssä hieman tavallisempi ulkoilualue, koska tahdon esitellä ja hieman arvioida myös näitä eikä pelkästään kauempana olevia erikoiskohteita. Lähiliikuntapaikat ovat elintärkeitä, vaikka niissä yleensä ei ole mitään sen kummempaa nähtävää tai niissä ei yleensä voi tai kannata viipyä kovin pitkään, koska ne on suunniteltu urheilukäyttöön ja lenkkeilyyn varsinaisen virkistäytymisen ja retkeilyn sijaan. Näin on myös Köykärinmäen laita. Tämä on ollut ennen mielestäni viihtyisämpi, kun täällä oli vielä jopa hyppyrimäki ja lasten pulkkamäki hieman eri paikassa kuin nykyään. Joskus aktiviteettien lisääminen alueella voi ikävä kyllä karsia viihtyisyyttä ainakin jollain kansanosalla. Näin on käynyt mielestäni Köykärinmäen osalta. Paikka on melko profiloitunut vaikka sieltä lähtee myös Kokkolan yksi tärkeimmistä vaellusreiteistä sisämaahan päin. Köykärinmäellä on ainakin pururadat ja talvisin ammattimaiset ladut (jos kelit sallii), frisbeegolf-rata, luistelukenttä, pulkkamäki ja erillinen maastopyöräreitti. Siellä on myös tulentekopaikka ja laavu heti parkkialueen vieressä, jonka siisteys tai viihtyisyys ei ole ollut ihan parhaimmasta päästä. Varsinaisena Köykärinmäkenä tunnetaan nykyään Kokkolan korkein kohta, joutomaasta kasattu mäki, jonne pääsee lumettomana aikana kiipeämään ylös (ainakin vielä). Sieltä onkin Kokkolan merkittävin näköala jos ajatellaan korkeita paikkoja, vastaavaa ei Kokkolassa toista ole. Tämä onkin Köykärinmäen mielestäni lähes ainoa matkailu- ja retkeilyarvo. Muu osa alueesta jää melko laimeaksi ja aktiviteetit on sekoitettu alueen käytössä ristiin rastiin niin että välillä ei kulkija osaa sanoa mihin suuntaan pitäisi mennä tai mistä saa kulkea. Frisbee-golf radan kanssa varsinkin saa olla hyvinkin tarkkana, kun yksi maaleista sijaitsee mäen päällä. Sinne siis heitetään frisbeetä näköalapaikalle, jolloin tietämätön tai huolimaton kulkija voi joutua ehkä vaaraankin. Mäen toinen reuna on lisäksi erittäin jyrkkä eikä paikalla ole kaiteita. Talvisin hiihto on vallannut alueen (jopa luontopolun) niin että kieltomerkit kieltävät laduilla ja vaellusreitillä kävelyn koko alueella ja sisämaahan menevällä vaellusreitillä. Tämä estää talvisen retkeilyn jalkaisin ja voi kieltämättä tuntua masentavalta sekä syrjivältä, varsinkin kun hiihtäjiä ei edes montaakaan laduilla näy. Miksi ei yksinkertaisesti olla tehty hiihto- ja kävelyuraa rinnakkain? Miksei talvella saisi kävellä sille varattua omaa mukavaa aurattua uraa pitkin? Tai voisiko ainakin vaihtoehtoinen kävelyreitti talvisin olla alueen suunnittelussa paikallaan? Lumettomana aikana mäen päälle kiipeäminen ja pururatojen patikointi on kiva ja urheilullinen kokemus kunhan varoo frisbee-golffareita ja maastopyöräilijöitä. Luontopolkua en tässä kohtaa enempää arvioi, vaan se on erillisen postauksen paikka. Maininnan arvoista on, että yleisesti ottaen Köykärinmäen kaikki urheiluradat paitsi luontopolku ovat varmasti kategoriassa haastava, joten energiaa täällä saa kuntoiluun kyllä kulumaan. Maastopyöräilyyn on alueella nykyään oma polkuverkostonsa jota voisi äkkiseltään luulla tavalliseksi polkuverkostoksi, mutta yhteentörmäysten välttämiseksi niitä ei kävelyyn kannata käyttää. Maiseman kurkkaaminen ylhäältä on vilkaisun arvoista ja pienikin hetki siellä varsinkin kauniiseen kesäaikaan voi olla piristävää. Ennenhän, vielä muutama vuosi sitten, ylhäällä pystyi ihan oleskelemaan tuntejakin ja paikka oli jopa meditatiivinen. Nykyään sekin arvo on paikalta mennyt vaikka on ilahduttavaa toisaalta nähdä muiden harrastusten kukoistavan. Alueen suunnittelu ja kaikkien huomioiminen ei saa tässä blogissa hyviä pisteitä. Onneksi kuitenkin rennon valppaalla asenteella sulassa sovussa liikkuminen kannattaa. Miksi toisaalta mennä Köykärinmäelle kun voi mennä sata kertaa parempiin paikkoihin pikkuvaivalla. Kuitenkin mainittakoon vielä, että ehkä paras ja rauhaisin reitti ylhäälle kulkee hauskasti spiraalimaisesti mäen takaa alkaen mäen länsipuolelta. Köykärinmäki voisi olla kaikenlaisten ihmisten ja harrastusten iloinen ja paremmin suunniteltu paikka, mutta siinä on aika pahasti varsinkin nykyään epäonnistuttu. Lisäksi vessatkin ovat ilmeisesti vieläkin aina lukossa. Vessojen lukossaolo aiheuttaa joka kerta ihmetystä, ainakin minussa. Tietääkseni paikalla ei ole ollut pitkään aikaan edes käymälää. Alueella on joskus isompia urheilutapahtumia, jolloin retkeily luontopolullakin on käytännössä estetty niin ettei sinne uskalla mennä polun ollessa linjattu urheilutoimintojen läpi. Köykärinmäen piristävin elementti voikin olla entinen vanha kunnon pulkkamäen paikka parkkialueen lähellä, joka on nykyäänkin maisemallisesti lähes ennallaan korkeine kallioineen ja ihan hienoine pohjoiseen avautuvine peltomaisemineen. Tuossa legendaarisessa kohdassa saakin nykyään olla eniten rauhassa ilman että häiritisisi ketään joskin vilkkaampi tie menee siinäkin suoraan mäen alla. Paikka saa näin ollen arvosanan 2/5 eikä sillä varsinkaan nykyään ole muuta retkeilyllistä arvoa kuin paremman puutteessa tai jos on tosi tylsää. Ainakaan rauhan ja kauniiden maisemien yhdistelmää etsivälle retkeilijälle Köykärimäki ei tarjoa juurikaan mitään. Ylhäältä voi sentään nähdä hämärällä Tankarin majakan vilkkuvan ja päivänvalossa sieltä voi saada Kokkolasta hyvän yleiskäsityksen. Ylhäältä näkeekin yllättävän kauas. Köykärinmäestä jää nykyisellään kaipuu niihin aikoihin kun täällä sai vielä samoilla melko rauhassa omissa mietteissään kukkaisissa rinteissä.
Lisää kuvia:
Konginkari, Ruotsalo, Kokkola Tällä kertaa esittelen ehkä vähemmän tunnetun paikan, joita tulen mahdollisuuksien mukaan myöskin esittelemään tässä blogissa, koska joskus nämä ovat jopa helmiä, ja joitain toki ei pidäkään ehkä sen takia netissä esitelläkään vaan jotain on hyvä pitää omana tietonaankin vain. Konginkari tunnetaan lähinnä paikallisesti kalastajakylänä, venesatamana ja paikkana jossa on paljon kesämökkejä. Konginkarissa on kuitenkin mökitön ja julkisemman oloinen kohta melko piilossa. Siellä pystyy pulahtamaan veteenkin melko näppärästi ja nauttimaan upeista merimaisemista miellyttävän rauhallisesti. Tämä paikka on perinteisestä Konginkarin kalasatamasta vielä hieman eteenpäin Tuomikarin sataman takana. Parkkialueen kyljestä menee pieni noin kilometrin pituinen luontopolku jonne ohjasi ainakin toissa kesänä vielä ilmeisesti paikallisten (?) asettama kyltti. Lähdin sitten katsomaan minne se johtaa ja siellähän oli kuvan osoittama paikka erillisellä "tuumauskivi ja pusupenkki" -kyltillä. Paikalla oli todellakin penkki ja pöytä levähtämiseen ja eri harrasteisiin kuten kuvista näkyy. Tämä oli kovin ilahduttavaa ja täällä vietti mielellään aikaa eikä ketään näkynyt paikan päällä polun varrella. Polku kiertää ympyrän lähes paljaaksi hakatun niemen keskeltä ja rannalta missä ei siis ole mökkejä. Rannassa puut on säästetty. Paikalla on paljon isoja kiviä joiden päällä voi myös vaikka istahtaa. Täällä ei ole ollut muita mukavuuksia, mutta ainakin itselleni tällaiset pikku nähtävyydet ovat niin piristäviä ettei mukavuuksia kuten tulentekopaikkaa, laavua tai ulkovessaa kaipaakaan. Olipa paikka sitten oikeasti tarkoitettu yleiseen käyttöön tai ei niin se on silti sitä mitä todellakin soisi olevan lisää. Vaihtoehtoisia ruohonjuuritason talkoovoimin tuunattuja paikkoja missä vain levähtää ja olla, ja ehkä jopa tutustua ihmisiin. Vähän niinkuin vapaa kaupunkitila tai olohuone. Tästä Konginkari saa tässä lisäpisteet. Kaikki on nimittäin niin yksityistä nykyään, että välillä ahdistaa. Yksityisalueita on maailma täynnä mutta huolimatta jokamiehen oikeuksista ei luontoretkeilijälle jää siistejä, mutkattomia tai muuten helppokulkuisia kohteita yleensä kovinkaan montaa eikä varsinkaan jos tahtoisi olla jokseenkin rauhassa. Siksi tällainen paikka on aarre ja jaan sen tässä siinä toivossa että se pysyisi ja siitä voisi olla jollekulle iloa. Siitä pirteydestä huolimatta mitä tällainen hauska retkipaikka aiheuttaa voi toisaalta jäädä vaivaamaan lisäksi ajatus onko tämä ehkä liiankin hyvä paikka ollakseen totta? Konginkarissa on mielestäni muutoin häiritsevän paljon yksityisalueen ilmapiiriä, vain varsinainen Konginkarin vanhempi ja pienempi kalasatama on ihan kaunis ja poikkeamisen arvoinen bongauskohde, mutta "tuumauskivi" menee kirkkaasti sen ohi. Muuta Konginkaria en tässä kuvailekaan sen enempää, sillä siinä ei ollut itselleni oikein mitään kiinnostavaa. Alue on minusta harvinaisen labyrinttimainen ja vaikka minulla on yleensä pettämätön suuntavaisto, niin täällä eksyin hetkeksi. Konginkari oli myös niitä paikkoja, joissa on tullut kummallinen epäviihtyisyyden taustatunne. Mutta tämä kyseinen ranta joka on kuvissa hälvensi tunteen. Mainitsen vielä, että täältä on pystynyt hiihtämään (ja lapsuudessani jopa luistelemaan aurattua uraa pitkin) lähialueen suurimpaan saareen eli Poroluotoon hyvine retkeilymahdollisuuksineen. Kuten oletan, niin esittelemäni paikka kyltteineen ei siis ole ainakaan suoranaisesti yksityisalueella. Tuomikarin (Konginkarin isoin) venesatama on ikävän modernin ja robotisoituneen oloinen valvontakameroineen ja ainakin itselleni siksi hieman luotaantyöntävä. Tämä seikka, sekä alueen pääasiallinen käyttötarkoitus ja vilkkaus vähentää tässä reissublogissa paikan matkailu- ja retkeilyarvoa. Paikkaan ei välttämättä kannata vaivautua vaan käydä ehkä joskus tsekkaamassa, omalla vastuulla. Maiseman kauneus jäi mieleen, paikassa pystyi rauhoittua ja penkki oli nimensä veroinen. Penkistä hieman idemmäs on siis myös sopiva epävirallinen uintipaikka, rauhallinen kohta sekin viime näkemältä. Paljaaksi hakattu maisema laskee pisteitä ja saa pohtimaan miksi tällainen maisema haluttiin radikaalisti muuttaa. Mainittakoon, että paikalla herätti huomion myös terävärajaiset kohdat joissa oli pystyyn kuolleita puita. Yhtä kaikki tämä nimenomainen kohde pääsee minun mittapuulla arvosanaan 3/5 kun otetaan huomioon  ympäröivän alueen vaikutus ja paikan sijainti. Varsinainen Konginkarin kalastajakylä ei valitettavasti yllä näihinkään pisteisiin minun seulonnassani vaan yllättävän hienosta perille vievästä pitkästä kuusikujasta ja ihan kivasta koko perheen pistäytymispaikasta huolimatta on paikkoja, jotka houkuttelevat monin verroin enemmän. Mutta kuten kyltti sanoo: "nauti hetkestä ja maisemista"! (Ps. Jos tämä alue kuvineen sattuisikin olemaan sellainen jota joku asiaan liittyvä henkilö perustellusti ei halua tässä esiteltävän, niin voitte pyytää minulta tämän postauksen poistoa (mikanhuone [ät] gmail piste com). Sanon tämän siksi etten halua tällä blogillani tietystikään aiheuttaa vahinkoa tmv. Jaan näitä kohteita vain siksi että siitä olisi iloa.)
Lisää kuvia:
Skatören, Långöskatan, Öja, Kokkola Tämä iso syrjäinen autiotupamainen laavu on mielestäni Kokkolan parhaita ellei helpostikin paras laavu ja retkeilypaikka. Se sijaitsee ihan Kokkolan ja Kruunupyyn rajalla niin, että osa paikasta on Kruunupyyn puolella. Täällä on hyvät jollei erittäin hyvät puitteet harjoittaa rauhassa ja monipuolisesti paikallismatkailua ja eräretkeilyä. Paikka sopii minusta niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin eränkävijälle. Toivon vain, että kohde pysyisi sellaisena tai jopa paranisi entisestään! Tänne pääsee autolla melkein perille, ja varsinkin sähköpyörällä tämä on helpohkon ja hauskan matkan päässä. Laavulle saavuttaessa polun varrella on erikoisennäköinen kuusimetsä isoine siirtolohkareineen, joita alueella on muutenkin maastossa runsaasti. Skatörenissä viettää mukavan retkipäivän ja pystyy hyvin myös uida. Lisäksi Skatörenin laavulle pääsee veneellä. Periaatteessa tänne pääsee myös hyvinkin kaunista reittiä Kruunupyyn puolelta, mutta se edellyttää mökkiteiden (joissa ei ole ollut suoranaisia ainakaan pyöräilyä tai jalankulkua kieltäviä merkkejä) kautta ajamista, joten en sitä kuitenkaan suosittele tässä viralliseksi reitiksi. Sen sijaan tänne saavutaan Öjasta Kokkolan puolelta Tjärun kautta. Samaan syssyyn voi tsekata vaikka Öjan kotiseutumuseon pihapiirin. Laavulle käännytäänkin heti sen jälkeen etelään päin hiekkatietä joka varsinkin alkukesästä voi olla yllättävän sorainen (voi siis ehkä vahingoittaa sähköpyörää ja muita kulkuvälineitä). Reitti sinänsä perille asti on oikein kaunis ja varteenotettava sekä rentouttava ajaa hiljakseen laavulle ainutlaatuisissa vehreissä järvimaisemissa. Skatören ei näin ollen tietääkseni ole Öjan saariston merkittyjen vaellusreittien varrella vaan on ihan erillään niistä, joskin lähellä niitä, mutta vesistöt ovat välissä. Voisin kuvitella juuri vesistöjen takia laavun ympäristön olevan lähes täydellinen paikka esimerkiksi melomiseen! Laavulla on paitsi itse laavurakennus tulisijoineen ja isoine makuualustoineen niin myös erillinen tulentekopaikka ulkona, ulkovessat, venepaikka (ei laituria) ja selvästi myös telttailulle varattu tasaisempi alue. Tänne mahtuu isompikin seurue telttailemaan vaivatta. Matkaa soratien päästä laavulle on parisataa metriä ja polku paikan päälle ei ole kunnoltaan paras mahdollinen. Paikka on mielenkiintoisessa risteyskohdassa myös maaston suhteen, koska kuten todettua etelän suunnalla on polkuja ja teitä, niin lisäksi täältä pääsee veneellä lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Paikka yhdistää vesiteitse kanaaleja ja salmia pitkin niin meren pohjoisesta käsin, Kruunupyynjoen etelästä (laavu sijaitsee jokisuulla), Larsmonjärven lännestä kuin Öjanjärven idästä. Laavulta heti pohjoiseen pääsee salmea pitkin kauas pohjoiseen avomerelle asti. Voisi sanoa että Skatören yhdistää kolme järveä, joen ja meren toisiinsa. Niistä kuvissa näkyy kolmas pienempi järvi tai siihen rinnastettava vesialue nimeltä Jåksholmsfjärden. Kruunupyynjokeen menee sekä kanaali laavun vierestä että itse joensuukin. Pitkähkö kanaali Öjanjärveen lähtee idän suunnasta. Vielä erillinen kanaali yhdistää Jåksholmsfjärdenin ja Larsmonjärven laavun kohdalla. Laavulla kuulee ja näkee veneliikennettä joka kulkee tästä kanaalista tahtiin muutama vene tunnissa. Kanaali on ihan kiven heiton päässä ja voi teoriassa hieman häiritä rauhaa. Lähellä on paljon kesämökkejä mikä tulee huomioida. Lähimmät mökit ovat yleisesti ottaen noin parinsadan metrin päässä. Laavu mökkien keskellä herättää sekä pientä kummastusta että myös ihastusta. Paikassa on jotakin viihtyisää ja omintakeisenkin piristävää. Kokemukseni mukaan paikka on ollut pääosin vähintäänkin riittävän rauhallinen ja mökki- ja veneilykeskeisestä ympäristöstä huolimatta ristiriidaton. Kuten kerroin aiemmissa postauksissa niin pidän Larsmonjärvestä tai Öjan saaristosta erityisen paljon sellaisella positiivisella tavalla mitä en osaa edes selittää. Ja en keksi syytä miksi tästä seudusta ei joku pitäisi. Paikoin ruhtinaallisen hyvää, kaunista ja rauhallista retkeilyseutua! Herääkin taas vain kysymys, miksi täälläkään ei ollut koskaan ketään? Kuulin tästä paikasta vasta pari vuotta sitten ensimmäisen kerran, vaikka olen retkeillyt Kokkolassa koko ikäni. Pakostikin hiipii ajatus siitä onko Kokkolassa kulttuurillisesti tai muuten jotakin retkeilyä vastaan vai miksi täällä on niin paljon hiljaisia ja autioituneita hienoja levähdyspaikkoja? Miksi näissä ei käydä ja mahtavia puitteita hyödynnetä rentoutumiseen. Tämänkin paikan pitäisi kuhista elämää. Siten Skatören on tällä hetkellä ihanteellisimpia paikkoja erakkomaiselle tai rauhaa rakastavalle ihmiselle lähteä pienelle luontoseikkailulle varsinkin jos on tottunut kulkemaan liiaksi samoissa tutuissa lähimaisemissa. Tämä on syrjässä muttei liian metsässä. Vaikkakin kannattaa huomioida että kaupat jäävät kauaksi joten ruokaa ja tarvikkeita on varattava. Öjassa ei ole tietääkseni enää kauppaa, vain kahvila. Lähin kyläkauppa saattaa olla vielä olemassa Eugmossa, Öjasta Pietarsaareen päin. Täällä ei ole ollut aina polttopuita, joten siitä miinusta. Vessat ovat olleet siistit. Laavu ja ympäristö on ollut minun makuuni siisteydeltään ja muutenkin lähes moitteeton. Tie ja polku paikalle jäävät tässä arviossa miinuspuoliksi. Alue on suojaisa ja varjoinen jonka miinuspuolina voi olla hyttyset ja auringonpaisteen puuttuminen, mutta eipähän tule liian kuuma ainakaan. Järven pohja oli mutainen ja hieman upottava, joten uiminen voi olla huonommalla onnella enemmänkin mutakylpy kuin kirkasvetinen kokemus. Pulahdusmahdollisuus on silti myös helteellä varsinkin tärkeä. Näillä eväillä Skatören yltää arvosanaan 4/5. Paikan mottimaisuus, huonohkot tieyhteydet sekä järven mutapohja laskee arvosanaa, mutta antaisin tälle kuitenkin poikkeuksellisesti kunniamaininnan, jota harva paikka tulee blogissani samaan.
Lisää kuvia:
Haapakoski, Kokkola Tässä kohtaa esittelen ja arvioin hieman pitemmästikin Köykärinmäeltä lähtevää luontopolkuverkostoa ja sen varrella olevaa yhtä Kokkolan kenties parhaista laavuista. Haapakoski (tai hauskasti Hapkosk ruotsiksi) on aika kaukana kaikesta siten että tänne pääseekin paremmin Lahnakosken kautta kuin Kokkolasta päin. Köykärinmäeltä tänne onkin yli 10 km patikointi tai pyöräily riippuen hieman mitä kautta kulkee. Kuvassa oleva laavu on muuten lähes samanlainen kuin edellisen postauksen laavurakennus Skatörenissä. Umpinainen laavu ulkovessoineen, puuvajoineen, tulentekopaikkoineen, pöytineen ja penkkeineen on ihan Perhonjoen rannassa ja teoriassa tässä on helpohko myös pulahtaa uimaan. Itse Haapakoski on tästä kohdasta noin 150m merelle päin joten virtaus laavun kohdalla ei yleensä ole ollut kovin voimakas. Kosken lähelle pääsee usein laavulta kävelemään ihan rantaviivaa pitkin mutta aivan kosken äärelle ei pääse. Hienoinen kosken kohina kuuluu kuitenkin jatkuvasti laavulle. Haapakosken laavu on hiljainen ja erinomainen paikka syödä eväät ja varmaankin helpoimpia paikkoja myös yöpyä. Vielä 1990-luvun puolella tänne meni luontopolku eri kautta kuin nykyään. Vanha luontopolun ura on tänä päivänä näkyvissä paikoitellen, mutta tuskin enää helposti kuljettavissa. Vanhaa linjausta pitkin tuli kuitenkin teininä vielä hiihdettyä tänne aktiivisestikin, joten Haapakoski on hyvinkin muistoissani. Laavu on yhä samassa kohtaa ja sama kuin silloin. Lahnakoskelle päin luontopolku on vanhalla linjauksella mutta jatkuu sieltä nykyään Sokojalle eikä enää Seljesiin niinkuin vielä 1990-luvulla. Uusi luontopolun linjaus Köykärimäeltä ja Vitsarista kulkee nykyään pitkälti Perhonjoen 'patosiltojen' päällä. Ne ovat ilmeisesti tehtyjä eikä luonnollisia muodostelmia. Luontopolun vanha linjaus kulki luonnollisia reittejä. On tietysti hienoa että polku nykyään kulkee lähes kokoajan joen tai sen sivuhaarojen vieressä, joten jokimaisemasta ei Kokkolassa jää paitsi. Itse Haapakosken laavusta ei ole paljoakaan muuta kuin kehuja, paikka on mieltä kohottava, melko siisti, ja puitteita on viime vuosina jopa hieman ehostettu. Varsinkin kesän puhjetessa lehteen Haapakoski on mielestäni todella ilahduttava ja piristävä kohde. Paikka on hyvä hiljaisuutta etsivälle mutta kuitenkin sen verran mottimainen ja niukka-alainen että jos joku saapuu paikalle voi tilanne olla ehkä vaivaannuttavakin, koska tästä harva kulkee vain ohi. Haapakoskessa on myös jotakin hieman arveluttavaa turvallisuuden kannalta, johtuneeko siitä että tänne on helppo tulla piilossa rellestämään esimerkiksi nuorisojengillä. Paikkaan jää juuri se pieni taka-alalla nakertava mahdollinen ongelmallisuuden tunne. Tämä voisi saada hyvätkin pisteet ja olla vielä tasokkaampikin retkeilypaikkana. Haapakosken laavu ympäristöineen menee kuitenkin esimerkiksi Isokosken (josta postaan tänne myöhemmin erikseen) ohi heittämällä. Valitettavasti tie- ja polkuyhteydet Haapakoskelle madaltavat arvosanaani tässä blogissa merkittävästi, vaikka luontopolkuverkostoa tänne suuntaan onkin viime vuosina paranneltu paikoitellen ihan hyvinkin. Mutta perustavanlaatuisia ja melkeinpä moitittaviakin puutteita on edelleen Kokkolan Perhonjoen luontopolkujen kohteisiin paikan päälle pääsemisessä. Tänne pääsee autolla lähinnä Korkeahuhdasta ja Oivusta, mutta vain yksityisteitä pitkin ja niiden alussa on kieltomerkkejä ja / tai puomi. Samoin on Isokoskelle vievän yksityistien laita. Isokosken tietä pääsee Haapakoskelle yksityistien päästä missä on myös luontopolun kyltit (polku risteää siellä tien kanssa). Tässä blogissa en tokikaan suosittele näitä virallisiksi reiteiksi paikan päälle, vaan totean että näihin kohteisiin ei ole olemassa muita tieyhteyksiä. Lisäksi monet mainitunlaiset pikkutiet ovat usein varsinkin kevätkesällä erittäin soraisia ja tämä ei tosiaankaan ole esimerkiksi sähköpyörälle hyväksi, vaan voi pahimmassa tapauksessa rikkoa moottorin, jos sähköavustusta erehtyy soralla tai muuten vaikeassa maastossa käyttämään. On ainakin minulle hieman epäselvää voiko Haapakoskelle ja muihin kohteisiin ajaa näitä teitä hyvin mielin. Käytännössä näihin kyllä ajetaan autolla ja pyörällä, koska näihin ei vain muuten pääse ellei siis halua patikoida pitkästi. Kokkolan luontopolkujen ja hienojen nähtävyysluonteisten matkailu- ja retkeilykohteiden käytännön järjestelyissä on mielestäni ollut kummallisia ja melkein häpeällisiä puutteita niin kauan kuin muistan. Sorry, ei millään pahalla mutta tällainen ei vain niin sanotusti pääse jatkoon. Ihmiset kulkevat sitten sieltä mistä paikalle pääsevät toivon mukaan sulassa sovussa kaikkien kanssa tai pysyvät kotona. Myöskään luontopolku ei valitettavasti ole kuin osaksi kuljettavissa (sähkö)pyörällä tai jalan jos puhutaan normaalista ajamisesta tai patikoinnista. Luontopolku Haapakoskelle päin on Kuivaksentien kohdilta Isokoskentielle (Isokosken laavulle) asti parhaimmillaan jopa hyväkuntoista, melkein esteetöntä, mistä kiitos. Mutta reitti varsinkin Isokoskelta Haapakosken suuntaan edellämainittuun polun ja tien risteyskohtaan on sangen vaikeakulkuista, kivikkoista, kosteaa ja heinäistä jopa siinä määrin että sitä ei yleensä pysty ajaa tai kävellä edes hyvällä kunnolla ja tahdolla ilman jonkin sortin ongelmia. Samoin on asian laita Haapakoskelta Lahnakoskelle, paikoin polku on lähes tukossa ja paikoin taas oikeinkin hyvässä kunnossa. Tämä on mielestäni hyvin ikävää koska pahimmillaan retkeilijä pyörän kanssa kulkiessaan voi luulla pääsevänsä helpolla, mutta yhtäkkiä muta voi jumittaa pyörän niin pahasti että sen joutuu jopa uittaa joessa saadakseen taas rullaamaan tai kantaa monta sataa metriä. Itselleni on nimittäin käynyt myös näin Haapakoski-Isokoski reitillä missä on ollut havaittavissa myös muita lukuisiakin vaaran aspekteja polun varrella. Yllättävä onneton skenaario sattuessaan tapahtuu kuitenkin kaukana kotoa ilman että tänne pääsisi välttämättä edes ambulanssi jos jotakin pahempaakin sattuisi puhumattakaan että kukaan kuulisi avunhuutoja jos joutuisikin todella pulaan. Polkujen kunnossapidon laiminlyönnillä voi mielestäni tämän takia esimerkiksi tällä kyseisellä reitillä olla pahimmillaan kohtalokkaitakin seurauksia. Itse tekisin jos voisin jokaisesta luontopolusta varsinkin nykyään hyvinkin sileän ja helpon. Miksi parantaa vain osa polusta ja jättää osa lähes mahdottomaksi kulkea? Miksi ei ole selvää ja sileää reittiä näihin hienoihin kohteisiin joista yksinkertaisesti saisi kävelijä tai pyöräilijä kulkea ilman huolta yksityisteistä, kulkupelin rikkoutumisista, vammoista, eksymisistä tmv? Ja lisäksi, talvisin tämä koko luontopolku on käsittääkseni vain hiihtäjiä varten siten että jopa kävely polulla (hiihtourilla) on kielletty näkyvin merkein eikä vaihtoehtoista reittiä ole. Miksi sulkea luontopolkuverkosto niiltä jotka eivät halua tai voi hiihtää enimmillään moneksi kuukaudeksi? Minun havaintojeni mukaan tällä reitillä ei montaakaan hiihtäjää talvipäivinä näy. Asia on lähinnä naurettava. Miksi ei tehdä kävelyuraa hiihtouran viereen niin reitistä olisi iloa kaikille myös talvisin. Ilahtuisin suuresti jos tämä reitti Haapakoskelle kokisi laadullisesti jotakin samaa kuin Larsmon luontopolut tai mitä Kokkolassa on äskettäin tehty Trullevin luontopoluilla (huom. tietenkin niin ettei pyöräilyä kielletä niinkuin Larsmossa vaan luontopolku olisi kaikkien iloinen hengähdysreitti!). Haapakoskelle menee myös mielenkiintoinen ja tosi hiljainen sivureitti Ramsetin kautta (josta erillinen postaus myös myöhemmin). Tämäkin reitti kaipaisi kipeästi ehostusta mutta on silti joskus jopa helpompi kulkea kuin Isokoski-Haapakoski väli. Ainakin vielä Perhonjoen luontopolut ovat nähtävästi suunniteltu kunnon patikointia ja eräretkeilyä silmälläpitäen siten että kulkijan on itse osattava arvioida epänormaalin hyvin omat voimavaransa, eväänsä, sääolot ja muut vaikuttavat tekijät sekä osattava taitavasti estää itseä jäämästä jumiin matkan varrelle. Ja kaiken lisäksi, Haapakosken laavun ympäristö on armottomasti hakattu paljaaksi hakkuuaukioksi lähiaikoina, kuitenkin laavun välittömässä läheisyydessä on vielä puusto tallella. Kyseisen luontopolun varrella ei kunnollista metsää ole pystyssä ollut pitkään aikaan kuin enää paikoin. Retkeilijä pohtiikin polun varrella milloin tuo seuraava kohtakin on paljas. Sen huomaa, ettei Kokkola arvosta retkeily-ympäristöään kovinkaan paljoa. Kehittämistarpeista ja moitteista huolimatta Perhonjoen polkureitistö ja Haapakoskikin on tarjonnut parhaimmillaan ihanat, korvaamattomat ja rentouttavat ulkoilupuitteet ainakin itselleni! Kaikesta vaivalloisuudesta huolimatta minulla on näistä seuduista lähinnä valoisat ja iloiset muistot. Jokimaisemassa ja joen tunnelmassa on jotakin fantastista. Haapakoski voisi saada tässä lähes täydet pisteet mutta ajatellen kokonaiskuvaa polkujen ja teiden rempallaan oleminen, kulkuväylien sekavuus, olosuhteiden oikukkuus ja metsien tuhoaminen eivät nyt armoa anna tässä kohtaa vaan Haapakoski (polkuverkostoineen) saa arvosanan 2/5. Voisin uskoa että polkuverkoston ja sen varren kohteiden laatu paranee lähivuosina ellei ole hiljattain jo parantunutkin. Vaikka tämä on rento reissublogi niin ehkä minun on hyvä tässä vaikkapa omaksi ilokseni tuoda kritiikkiäkin esille siitä miten tällaisia kohteita ei mielestäni olla arvostettu niille kuuluvalla tavalla. Ja ehkäpä tällaisen blogin tarkoituksena ei ole tuoda esille vain pelkkiä plussapuolia vaan reilusti kertoa oma fiilis siitä oliko paikka hyvä vaiko ei. Näin koen ainakin tällä hetkellä. Kun kritisoin niin teen sen kuitenkin rakkaudella tai ainakin neutraalisti. Ehkä jotain kautta jotakin positiivista kehitystä voisi sitten tapahtua retkeily-ympäristömme suhteen. Katsotaanpa mihin kohteeseen reissumme seuraavaksi vie. Palaan taas noin viikon päästä asian äärelle.
Lisää kuvia:
Vanha satama, Kittholmen, Pietarsaari Seuraavaksi esittelyssä naapurikaupungin keskustan hienoja maisemia. Tällaisia puistikkoja uimarantoineen, metsäisine lenkkipolkuineen ja venevajoineen on ihan Pietarsaaren ydinkeskustan kyljessä pienen kävelymatkan päässä. Paikkaa voi matkaaja mielellään rauhassa silmäillä mitä alueelta löytyy, sillä täällä kiireen tuntu häviää. Kittholmenissa on ainakin kuvan hieno uimaranta jäätelökioskeineen, ulkovessoineen, laitureineen ja hyppytorneineen. Sivummalla on hauska puusilta ja venevajoja. Lähellä on muun muassa pursiseura. Alue vaikutti esimerkillisen mielenkiintoiselta, siistiltä ja fiksulta ilman meteliä tai muita häiriötekijöitä, vaikka autotiekin menee ihan uimarannassa kiinni. Täällä ei välttämättä ole sinänsä mitään mitä luontoretkeilijä varsinaisesti etsii, mutta ihastuttava pikku retki- ja seikkailupaikka silti. Tsekkaa myös lähiympäristö saarineen! Kun täällä kävi muutaman kerran jäi vaikutelma siitä että voisiko paljoa parempaa, leppoisampaa ja rauhallisempaa paikkaa kaupungissa olla virkistyskäyttöön. Pietarsaaren ja Kokkolan välillä on ollut aina (varsinkin vielä noin nelisenkymmentä vuotta sitten) ymmärtääkseni jonkinlainen kiivaskin kilpailu paremmuudesta mitä en koskaan ole ihan käsittänyt. Tämä on ensimmäinen reissupostaukseni Pietarsaaren keskustan nähtävyyksistä, ja kyllä naapurikaupunki vie vain kirkkaasti voiton tässä suhteessa jo tällä Vanhan sataman tai Kittholmenin alueella. Kokkolan vanhan sataman alue ei pärjää tälle, vaikka Kokkolassa on nykyään enemmän aktiviteetteja ja kuhinaa vastaavassa paikassa. Se on kuitenkin yksinkertaisuus, vanhan kulttuurimaiseman arvostaminen, rauhallisuus, leppoisuus ja viihtyisyys mikä todellisen voiton vie. Tämän Pietarsaari osaa todella monin eri tavoin. Pietarsaari on paljon boheemimpi ja keskustaltaankin huomattavasti viihtyisämpi kaupunki kuin Kokkola tarjoten paljon enemmän vaihtoehtoisen kaltaisia putiikkeja jos matkaaja sellaisia etsii; erilaisista pienistä hätkähdyttävistä nähtävyyksistä puhumattakaan. En kuitenkaan hauku Kokkolaa, vaan päinvastoin, joka paikassa on omat puolensa jotka täytyisi reissaajan löytää. Ilmapiirissä on Pietarsaaressa mielestäni myös jotain paljon kohottavampaa kuin monessa muussa vastaavassa kaupungissa, kuten vaikka Kokkolassa. Minulle käynti naapurikaupungissa onkin kuin menisi lomalle, sillä tietynlainen kulttuuriero on niin suuri 35km matkalla. Minun mielestäni Pietarsaari piristää ja Kokkola kangistaa. Vaikka lähellä on yksityiskoteja ja mökkejä, niin se ei jotenkin täällä ollenkaan häirinnyt vaan alue hengitti ja oli ongelmattoman tuntuinen. Täällä oli vain yksinkertaisesti miellyttävä ja huoleton uida poikkeuksellisen hyvällä hiekkarannalla ja pelkästään viipyä vain parikin tuntia. Hymy ja hyvä mieli jäi. Mielestäni retkikohde on silloin tehnyt hienosti tehtävänsä. Ollessaan kuitenkin kiinni asutuksessa ja kaupunki-infrassa tämä kohde ei sentään mikään lomaparatiisien paratiisi varmasti ole, joten tässä blogissa se saa pisteitä 4/5. Lisää postauksia Pietarsaaresta on tulossa myöhemmin, sillä tämä ei vielä ollut kaikki Pietarsaaren tarjonnasta.
Lisää kuvia:
Alaveteli, Kruunupyy (pyöräilyreitti: Kokkola-Linnusperä-Korkeahuhta-Oivu-Pelo-Alaveteli-Loulus-Merjärv-Sandbacka-Sokoja-Kokkola) Tällä kertaa esittelyssä Kruunupyyn alueelta Alaveteli yleispiirteisesti. Esittelen samalla yhden kiinnostavimmista pyöräilyreiteistäni mitä tiedän ja jota olen kulkenut usein Alavetelissä päin. Pyöräilyreitti kulkee Kokkolasta vanhaa Jyväskyläntietä pitkin aina Alaveteliin saakka. Alavetelin keskustassa voi pysähtyä esimerkiksi yllä olevan kuvan hyväpuitteisella ja varsin siistin oloisella uimarannalla kosken kupeessa. Kun jatketaan uimarannalta pyöräilyreittiäni Alavetelistä vielä Kaustiselle päin (Loulus -kyltin opastamana) tulee vastaan vielä jännittävä pieni levähdyspaikka puutarhamaisine istutuksineen teiden risteyksessä josta kuvia alla. Olettaisin vahvasti kyseisen levähdyspaikan penkkeineen olevan yleisessä käytössä. Pieni kasvitieteellistä puutarhaa muistuttava istutus eväidensyöntipöytineen oli yllättävä ja innostava näky. On hyvin ihailtavaa jos tuo paikka on ihan yleisöä varten sinne vartavasten rakennettu. Se sijaitsee aivan teiden risteyksessä ja niiden välissä siten ettei se voine millään olla kenenkään tontilla. Mutta tsekatkaa vaikka huvikseen. Miksei näitä rakenneta enemmän ja isommin? Tällaisia todellakin itseään arvostava ja hengittävä kaupunki- ja kyläympäristö kaipaisi kaikkialle. Tästä Alaveteli saa joka tapauksessa jo iloisesti lisäpisteitä. Pyöräilyreittiäni jatketaan kätevästi Louluksen soratielle josta saavutaan järvimaisemista myöhemmin hyväkuntoiselle ja pitkälle asfalttitieosuudelle jota voi jatkaa niin etelään kuin pohjoiseen. Jatketaan sitä tällä kertaa pohjoiseen. Kotiin voi nimittäin koukata Kruunupyyn ja Sokojan kautta mistä meneekin aika mielenkiintoinen ja hyväkuntoinen pyöräilyreitti esimerkiksi sähköpyörää ajatellen. Reitillä on vielä monia satunnaisia pikku taukopaikkoja. Siellä tulee vastaan luontopolkuja laavuineen, lentokenttä ja myös hiekkamonttuja. Palataan vielä Alaveteliin joka on ollut aiemmin oma kuntansakin ja joka nykyään kuuluu siis Kruunupyyhyn. Entisen kuntakeskuksen huomaa Alavetelin melko idyllisestä kirkonkylän katukuvasta edelleen. Mäen päällä on kirkko ja sen kulmilta avautuu hienot näkymät jokimaisemiin (kuvat alla). Alaveteliin pyöräiltäessä Kokkolasta on matkan varrella niin ikään yllättävän hienoja pistäytymispaikkoja joista ehkäpä myöhemmin erikseen lisää. Alavetelissä on erikoisen paljon koskia jo keskustan alueella ja joki on leveä. Alavetelissä on paitsi Seljes jonka esittelinkin jo aiemmin tässä blogissa niin myös vaikkapa voimalaitos tekojärvineen ja patoineen (sielläkin on tulentekopaikka, laavu ja wc). Alueella on paljon puhtaanoloista luontoa retkeiltäväksi ja Alavetelissä päin pyöräillessä tulee aina sama huoleton fiilis. Saman kokee Kruunupyyn maisemissa. Lentokentän alue siellä on ehkä mielenkiintoisin kun voi nähdä tuurilla laskevan tai nousevan lentokoneenkin. Edellä mainittu Alavetelin keskustan uimaranta sijaitsee hauskalla paikalla aika korkealla mäenjyrkänteellä olevien vanhojenkin talojen kupeessa ja urheilukentän kyljessä. Hiekkaranta on erikoisesti joen poukamassa ihan kosken vieressä. Uintikokemuksena voi olla omaa luokkaansa kun voi välillä myös liottaa jalkoja vaikka koskikylvyssä. Uimarannalla on näkynyt ainakin ulkovessat, tulentekopaikka, pukukopit, laituri ja ilmeisti täällä on myös kunnalta vuokrattava sauna mikä lienee melko poikkeuksellista. Saunaa testaamatta antaisin järjestelylle tässä lisäpisteet. Ranta vaikutti rauhalliselle ja siistille vaikka tällaiset yleensä ovat helppoja paikkoja rellestää ja juopotella mikä alentaisi paikkojen houkuttelevuutta. Lähellä on myös pururata. Alaveteli lukemattomine helppoine pyöräilyreitteineen nousee minulla kärkisijoille koko Kokkolan lähiseudun retkeily-ympäristöistä kiitettävästi. Ainoana miinuksena tällä reitillä on toki opasteiden puute (matkaaja joutuu selvittämään reitin ja sen mahdollisen kunnon itse) niin myös se että reitillä on monta valtatie 13 ylitystä. Yleensä ylityksistä selviää helpolla. En ajaisi valtatiellä raskaan ja vilkkaan liikenteen seassa vaan käyttäisin nimenomaan vanhaa Jyväskyläntietä mahdollisuuksien mukaan. Vanhan Jyväskyläntien linjaustahan voi käydä tutkimassa vielä lisää sisämaahankin päin vaikka kuinka kauas. Vanhojen valtatien linjausten bongaus voikin olla uusi ja mielenkiintoinen harrastus. Mainittakoon vielä pyöräilyreittini alkupäästä tarkemmin. Korkeahuhdan ja Oivun välinen vanhan Jyväskyläntien osuus voi olla hyvä meditatiivinen metsätieosuus mutta myös karhunpalvelus ollessaan nykyään yksityisemmän oloinen sekä heikkokuntoinen. Ajatella että tuokin oli joskus asfalttinen valtatie. Kyseisen pätkän voi parin kilometrin matkalta ohittaa ajamalla uutta valtatietä pitkin kääntyen sitten Oivuun Sokojantien risteyksestä vasemmalle. Matkan jatkuessa ennen Alaveteliä on Åbackan riippusilta, jonka kautta pääsee Alaveteliin Pelon kylän läpi paremminkin kuin valtatie 13 viertä ajamalla. Riippusillasta myöhemmin oma postauksensa. Silta on mukana virallisessa pyöräilyreittiverkostossa. Alavetelin alue retkeiltävine ympäristöineen, tämä kyseinen lemppari pyöräilyreittini, Alavetelin taajama kauppoineen ja muine palveluineen (huomaa: enää aniharvoissa paikoissa on kauppoja auki esimerkiksi eväitä tai juomaa varten!) ja retken pääpaikka eli edellä esittelemäni uimaranta pääsee pisteisiin 4/5. Uimarannalla on aina yleensä joku joten itse Alaveteli ei tokikaan sovellu erakon ja yksinäisyyttä kaipaavan taukopaikaksi, mutta matkan varrella on rauhaa ja potentiaalisia rauhoittumispaikkoja omasta takaa melkoisen useissakin kohtaa. Suosittelen kokeilemaan!
Lisää kuvia:
Hällskär, Kokkola Tämän viikon postauksessa esittelyssä Hällskär, Kokkolan parhaita retkeilypaikkoja. Se saattaa olla paras kallioisista ja rannikkometsikköisistä ulkoilukohteista mitä Kokkolan alueelta löytää. Hällskär on parhaita alueita tulla kunnolla tuulettumaan ja rauhoittumaan, koska jokamiehenoikeuksin retkeiltävä pinta-ala on laaja ja yleensä hiljainen paikka löytyy jostain kohtaa rantaviivaa. Jos ei pääse länsirannalle missä yleensä pauhaa komeat aallot heikommallakin tuulella niin pääsee itärannalle istuskelemaan yhtä hienoihin maisemiin. Tämä piirre tarjoaa myös oivasti tuulensuojaa ja tähystelypaikkaa voi vaihtaa halutessaan moneenkin kertaan. Täällä ei ole varsinaisesti luontopolkuja, eikä paikka ole ihan esteetön. Niukahkot puitteet ovat ehkä toisaalta hyväkin asia, jos ajatellaan paikan pysymistä rauhallisena. Hällskärissä pystyy joten kuten pulahtamaan uimaan joissain kohtaa mutta en sitä kyllä suosittele hiemankaan epävarmalle tai kokemattomalle uimarille. Enemmän tämä on hellepäivien vedessä lillumiseen ja loikoiluun soveltuva paikka. Kallio ja pyöreäkivinen merenpohja ovat yleensä niin liukkaita ettei edes kahlaaminen ole hyvä idea. Maisema on kuitenkin aivan vertaansa vailla ja sitä ihastelisi koko päivän. Täällä kannattaakin viipyä mieluusti niin pitkään kuin jaksaa ja se on sen arvoista. Porukkaa on yleensä jonkin verran mutta parhaimmillaan saa olla parikin tuntia ihan rauhassa ja hiljaisuudessa. Alue on ollut kiitettävän siisti ja polttopuitakin on melko usein ollut näkyvillä. Hällskärissä on siis laavu ja tulentekopaikka, mutta nämä ovat ainoita mukavuuksia. Täällä ei ole edes vessaa ainakaan tietääkseni, joten siitä miinusta. Minun on hieman vaikea ymmärtää välillä tällaisten paikkojen vessattomuutta. Se ei kuitenkaan ole iso ongelma yleensä, kun alueella on metsää niin paljon. Hällskär tarjoaa kesäisin evästä, nimittäin paljon monia erilaisia marjoja. Lähellä ei ole vakituista asutusta eikä kauppaa. Matkaa 'sivistyksen' äärelle on pitkästi. Tänne tuskin jaksaa pyöräilläkään ilman sähköpyörää. Jos tänne kuitenkin pääsee autolla tai muuten on se todellakin sen arvoista. Evästä ja juomaakin kannatta toki aina varata enemmän kuin yleensä näin kaukana sijaitsevaan paikkaan. Näköalat, aallot ja kalliot ovat Hällskärin antia. Grillipaikka ja laavu ei välttämättä houkuttele niin paljoa kuin merimaisema. Täältä näkee Tankarin, Trullevin kalasataman, Krunnin ja monia muita kohteita. Lähellä on hauskasti kolme pienehköä saarta jotka näyttäytyvät ensimmäisenä kun retkeilijä saapuu rantaviivalle männikköisestä rannikkometsästä ja laavulta. Nämä lähes asumattomat saaret ovat idästä länteen laskien Munakari, Savipauha ja Trullögrundet. Viimeksi mainitun vanha majakka tai oikeammin linjaloisto näkyy hyvin rannalta. Täällä heikkotuulinen kesäpäivä saa ihan luksuspiirteet ja retkeilijä voi saada koskettavankin hienon luonto- ja meditaatioelämyksen. Vähänkään kovemmalla tuulella ja viileällä Hällskärissä tulee varmuudella hyvin kylmä, joten vaatetta kannattaa varata. Lähellä on runsaasti kesämökkejä, mutta näkymää näiden pihoille ei juurikaan ole. Alueella ei siis ole muuta asutusta, joten kannattaa varautua aina että jotakin yllättävää voi sattua, vaikkei täällä mitään vaaroja tietääkseni normaalia enempää olekaan. Sääolosuhteet voivat harvoissa tapauksissa muuttua äkisti esimerkiksi ukonilman tullen salakavalasti etelän ja lounaan suunnalta, jolloin näin kaukaa ei todennäköisesti ehdi pois myrskyn alta. Ainoa sääsuoja on laavu. Luonnollisesti kannattaa muistaa myös varsinkin alkukesästä merituuli. Heikkotuulinen alkupäivä voi olla hyvinkin lämmin ja miellyttävä täällä, mutta tuuli voi kääntyä pohjoiseen tai länteen yhtäkkisesti ja sää voi silloin muuttua hyytäväksi, tuuliseksi ja aaltoiseksi auringosta huolimatta. Tämä koskee tietysti kaikkia merikohteita eikä vain Hällskäriä. Auton voi jättää parkkiin mökkitien varrelle ja pyörällä pääsee laavulle asti tasaista pikkutietä pitkin. Koko matka Rödsöstä Hällskärin ja Vesikarin mökkitielle on vehreine kumpuilevine peltomaisemineen, joen ylittävine kapeine siltoineen ja vanhoine kylämaisemineen idyllinen ja kaunis joten matkan ajelee mielellään. Osa matkasta on soratietä joka alkukesästä voi olla häiritsevän sorainen ja sisältää niin sanottuja 'nimismiehen kiharoita'. Ennen kuin käännytään Hällskäriin päin, niin voi helposti poiketa mutkan takana Möllerin venesatamassa. Ympäristössä on paljon hakkuuaukiota melkein perille asti ja se hieman laskee paikan maisemallista arvoa, mutta paikan päällä on kuitenkin kaikki oleellinen luonnon suhteenkin tallessa. Paikka vaikuttaa turvalliselle ja takuuvarmalle kiitettävän tasoiselle retkikohteelle kerta toisensa jälkeen, joten se pääsee blogin kärkisijoille pistein 5/5 hieman niukahkoista puitteista huolimatta.
Lisää kuvia:
Vandörenin näkötorni, Bergölandet, Öjan saaristo, Kokkola Tässä järjestyksessä toinen postaus Bergölandetista. Tämä korkea Vandörenin näkötorni sijaitsee ihan Bergölandet -karttamerkinnän vieressä, jolloin tämä kohde voisikin olla luettavissa alueen ytimeksi. Paikka ei ole hassumpi pistäytymiskohde ja tämä torni tuleekin vastaan kun lähdetään Bergöflagantieltä vaeltamaan virallista merkittyä luontopolkua pohjoiseen kohti aiemmassa postauksessani esittelemääni Österörskrokenia. Tieltä on matkaa tornille muutama sata metriä. Sen jälkeen polku jatkuu itään samankaltaisissa mutta vielä hienommissa maisemissa. Valitettavasti enää tornin kohdalla on puusto säilynyt, muuten alue tornin välittömässä läheisyydessä on paljaaksi hakattu hiljattain. Tämä ei kohota kohteen retkeilyarvoa ainakaan maisemallisesti. Tornia ennen on kuitenkin säästynyt hyvinkin mielenkiintoisen ja muinaisen näköinen rannikkometsävyöhyke. Luontopolku tornille ja siitä eteenpäin on ainoastaan patikoitavissa, eikä sitä pitkin oikein pyörän kanssa pääse. Tornilla ei ole oikeastaan muuta nähtävää, vaikka ei tätä kohdetta rumaksi tai tylsäksikään voi sanoa. Alue tornin kohdalla on kuiva ja luultavasti maasto helposti palamaan syttyvä. Avotulen teko onkin kielletty, ilmeisesti aina, kuten kuvan kyltissä sanotaan. Muuta virallista tulentekopaikkaa ei tässä kohtaa tai lähellä ole, joten makkarat jää grillaamatta. Täällä ei myöskään ole suoranaisia penkkejä, wc:tä, sääsuojaa, laavua tai muita mukavuuksia. Kyllä tornilla mielellään kuitenkin eväät syö ja ihmettelee. Marjojakin on kesäisin luontoäidin toimesta tarjolla monenkin sorttisia. Paikka on hyvin rauhallinen eikä ketään yleensä näy mailla halmeilla. Tornista sanotaan näkyvän Tankarin majakan, joka on vain muutaman kilometrin päässä tästä. Toinen kysymys on kuka torniin uskaltaa kiivetä? Toista kaidetta ei nimittäin portaissa ole ja portaat ovat erittäin jyrkät. Varoituksen sana on paikallaan, ja tornissa onkin kyltti joka kertoo kiipeämisen tapahtuvan omalla vastuulla. Korkeanpaikan kammoiselle kuten minulle torniin ei tule varmaankaan ikinä kiivettyä. En missään nimessä suosittele kiipeämään torniin ainakaan yksin, tai jos on vähänkään epävarma tai sääolosuhteet ovat jotain muuta kuin kesäisen kuivat. Tornin kyljessä on opasteviittoja, joista voi nähdä hieman etäisyyksiä ja muita mielenkiintoisia kohteita Öjan luontopolkujen varrella. Nämä kohteet voivat olla tornin seutua kiinnostavampia. Torni on toki itsessään jännittävä ja mielenkiintoinen, jopa innostava nähtävyys. Herää kysymys jos tänne todella syrjäiselle seudulle piti rakentaa näinkin korkea ja massiivinen näkötorni josta retkeilijä voi nähdä kauas merelle eikö olisi ollut vastuullisempaa ja fiksumpaa rakentaa torni jonne ensinkään tavan tallaaja pystyy kiivetä? Torni on mielestäni käytännössä pahimmillaan hengenvaarallinen ja parhaimmillaan välttävä, jonne kiipeävät vain kovapäisimmät matkaajat. Itse jään lähinnä ihmettelemään tällaista suunnittelua ja käytännön järjestelyjä. Kuka esimerkiksi auttaa jos tuolta henkilö tippuu tai jos saa vaikka sairaskohtauksen? Seudulla ei ole kuin kesämökkejä kilometrin säteellä. Tornista voi tiputtaa korkealta herkästi myös puhelimen tai muuta tärkeää. Torni olisi voinut jäädä rakentamatta. Tai se pitäisi korvata aivan uudenlaisella. No, en halua valittaa tai olla ilkeä silti, kunhan pohdiskelen. Jokainenhan retkeilee ja elää joka tapauksessa omalla vastuulla aina. Jatketaan mieluummin luonnon kauneuden ihastelua tornin seudulla. Mitä luonnon ääniä kuulet hengittäessäsi rauhassa istuuduttuasi kalliolle ja hörpättyäsi kuumat kaakaot termarista? Kantautuuko rauhaisa saariston tuulahdus vanhojen rannikkomäntyjen oksista? Tällaista tällä kertaa. Luontopolulle on jaksettu tuoda märkiin kohtiin puulavoja pitkospuiksi, mikä on hieno juttu, mutta Kokkolan luontopolkujen ja niiden puitteiden tasokkuudessa ja turvallisuudessa on parantamisen varaa yleisesti ottaen ja sen valitettavasti huomaa myös Vandörenin tornilla. Kun maisemakaan ei ole enää läheskään ennallaan, eikä täältä näe merelle ilman tornia, ei tämä kohde pääse tässä pisteitä 3/5 korkeammalle. Pisteet suo tälle kohteelle lähinnä vain saaristometsän ihana rauha ja luonnon puhtaus. Paikassa on tunnelmaa ja potentiaalia kyllä todella hyväksikin taukopaikaksi. Nykyisellään se on lähinnä satunnaisten vierailijoiden ihmettelypaikka. Tornin heikko taso jättää kuitenkin useimman reissaajan kuin nalli kalliolle niin sanotusti nuolemaan näppejään.
Lisää kuvia:
Finholmin uimaranta (Alö, Bosund), Luoto Esittelyvuorossa tällä kertaa Bosund Luodon kunnassa ja tarkemmin sieltä Finholmin uimaranta sekä Alön museoalue. Nämä sijaitsevat vierekkäin, mutta näiden välillä ei ole suoraa kulkumahdollisuutta, vaan joutuu kiertää pienen lenkin mikä nättinä kesäpäivänä ei varsinkaan ole haitaksi. Alön museossa ei minun makuuni ollut mitään erikoista, mutta pidänkin enemmän vain luonnon rauhasta ja kauniista maisemista. Lukija saa päättää kummanko kohteen tsekkaa mieluummin vaiko molemmat tasavertaisesti. Itselleni Finholmin uimaranta vetää selkeästi pidemmän korren. Alön museoalueella on vene- ja kalastusaiheista historian havinaa venevajoineen ja muine vanhoine rakennuksineen. Museon alueella ei käydessäni näkynyt erityistä kahvila- tai matkailutoimintaa. Finholmin uimarannalla museosta hieman länteen päin on retkeilypöytä, siisti ulkovessa ja isompikin pukukoppirakennus. Laavua tai tulentekopaikkaa ei silmiini osunut niinä kertoina kun rannalla kävin. Vedessä kauempana on pieni kelluva laituri tai veteen hyppypaikka. Minikokoisen hiekkarannan tuntumassa on kallioalue, jossa oli oikein mukava hiljentyä ja katsella maisemia, syödä eväät sekä makoilla. Ranta on ollut rauhallisimmasta päästä mitä olen nähnyt. Kuvissa alla paitsi yksi kuva Alön museon laiturilta niin myös Finholmista autotien varrelta. Bosundin taajamassa jonka pohjoispuolella Finholmkin sijaitsee on mielestäni hyvin kauniita ja vihreitä kumpuilevia maalais- ja peltomaisemia, joista yksinkertaisesti tulee aina vain hyvälle tuulelle ja hymy huuleen. Kun menee Kokkolasta Öjan kautta Luodon (eli Larsmon) puolelle Bosundiin on kuin menisi Ahvenanmaalle tai Ruotsiin, paitsi kielellisesti niin myös kulttuurillisesti ja maisemallisesti. Sen jollain tavalla huomaa muun muassa katukuvassa ja infrassa että ei olla suomenkielisellä alueella. Tässä voi jo itsessään olla matkailuelämystä. Finholmista eteenpäin esimerkiksi luoteeseen on vielä matkailijalle nähtävää kuten iso venesatama jossa on mielestäni hätkähdyttävän paljon suuriakin veneitä. Kesäisin veneliikenne näillä kulmin on melkoisen tiheää enkä sitä yhtään ihmettele. Matkaaja voi itse tarkastella Luodon saaristomaisemia ja tehdä omat päätelmänsä miten hyvä siellä on elää, mökkeillä ja veneillä. Seudulla on valtavasti retkeiltävää ja pyöräiltävää paitsi hyväkuntoisten luontopolkujen niin myös pikkuteiden muodossa suuntaan jos toiseen jo Bosundinkin taajaman ympärillä (joskin luontopoluilla pyöräily on melko tylyn oloisesti kielletty). Bosundin kylällä on useita pikkujärviä tosi idyllisesti talojen ja mäkien seassa. Kauppaa ei tietääkseni enää ole täällä. Öjassa oleva kahvila ei tosin ole kaukana. Eugmossa on vielä kyläkauppa ollut olemassa. Alue on kaikin puolin huolettoman oloinen, uimarantoineen, vaikka mökkejä ja omakotitaloja on vieressä. Maisemissa ja etenkin merimaisemissa on täällä mielestäni jotain mieltä kohottavaa ja huojentavaa, joten tätä voisin suositella speciaalia fiilistä hakevalle matkaajalle. Täyttä rauhaa tai luksuspuitteita etsivälle museo ja uimaranta ei ole täyskymppi, mutta puitteet ja olosuhteet näyttävät olevan silti huippukunnossa onnistuneelle leppoisalle retkipäivälle Finholmin saaristomaisemissa. Aja vaikka halutessasi Öjan ja siellä olevan vastaavan matkailukohteen (mm. kahvila) kautta pois oheisen kuvan esittämästä linja-autopysäkistä itään niin saat reissuun vielä bonustakin. Risteys linja-autopysäkkeineen on muutenkin hauska paikka pysähtyä tauolle. Voiton täällä vie kuitenkin Finholmin uimaranta, joka kuittaa esiteltävälle alueelle kokonaispisteet 5/5.
Lisää kuvia:
Harrbådan, Kokkola Harrbådan eli suomeksi Harrinniemi ympäristöineen ja luontopolkuineen on Kokkolan tunnetuimpia ja pitkäikäisimpiä ulkoilualueita ja siihen voidaan ottaa mukaan vielä Santahaan ulkoilualue koska se linkittyy Harrinniemen alueeseen ja ulkoilureitistöön saumattomasti. Patamäkikin polkuineen voidaan vielä reissuun messiin laskea jos halutaan nähdä kuinka laajasta ulkoiluvyöhykkeestä Kokkolassa onkaan kyse. Tällä alueella on lääniä missä vaellella. Ehkä melko urbaanistikin. Mutta myös rappioromantiikkaa löytyy rutkasti. Keskityn tässä postauksessa kuvailemaan kokemustani nimenomaan Harrinniemen ja Elban välisestä alueesta pitkospuineen ja polkuineen. Pääasiallisesti arvioin tässä kohtaa Harrinniemeä retkeilykokemuksena. Elban leirikeskuksesta lähtee yksi opastettu luontopolku Harrinniemeen (Rummelön reitti). Siellä on pitkospuita, kaislikkoa, rantametsää, lintutorni ja lintulava. Santahaasta lähtee oma merkitty luontopolkunsa Harrinniemeen (Vanhan Kallen kinttupolku) ja Elbasta menee toinen polun haara liittyen Santahaan lenkkiin. Lisäksi alueella on uskomaton määrä epävirallisia polkuja missä vaeltaa, pyöräillä, hiihtää jne. Santahaassa on talvisin ammattitasoiset ladut joita on pitkästi ja isolla alueella. Harrinniemestä menee talvisin vielä hiihtoladut Trullevin suuntaan jään yli. Harrinniemestä voi päästä esimerkiksi hiihtämällä myös Södra Trutkilppaniin joka näkyy kuvassa yllä ja jonka esittelin ensimmäisenä tässä blogissa. Santahaan ja Patamäen alueesta kerron erillisellä postauksella. Harrinniemessä tuli patikoitua ja pyöräiltyä aikoinaan hyvinkin tiheään joten alueen tuntee kuin omat taskunsa. Kuten mainittua alue on jollain tapaa urbaania retkeilyä varten. Metsä on enimmäkseen helppokulkuista ja paikoin kaunista männikköä, kangasmetsää.  On myös kuusikkoa ja rantalepikköä. Harrbådan itsessään on osin hieman risukkoisempi. Harrinniemen alue on myös enemmän hiekkaisempi koska koko niemi on oikeastaan hiekkadyyniä. Kokkolan rantaviiva oli tietojeni mukaan vielä ennen 60-lukua itse asiassa usean kilometrin pituinen hiekkadyyniranta. Nyt siinä on suurteollisuus. Kulkija voi Harrinniemen maisemissa retkeillessä paitsi kuulla jatkuvan suurteollisuuden ja tuulivoimaloidenkin pauhun niin nähdä saastumisen merkkejä luonnossa. Kerrotaan että alue oli 60-80 luvulla pystyyn kuollut. Muistakin seikoista johtuen Harrinniemen voi laskea lähinnä rappioromantiikan ystävien taukopaikaksi. Harrinniemessä on romahtamaisillaan oleva vanha majakka (linjaloisto), joka rakennettiin 1950-luvulla. Sen suoja-aita varoituskyltteineen on myös romahtanut ainakin viimeksi paikalla käydessäni. Turvallisuusseikat ovat täällä puutteelliset. Tässä kunnossa majakka on ollut varmaan 1980-luvulta saakka. Harrinniemen majakka ja alue tunnetaan kummitustarinastaan tai tarinoistaan monikossa. Olen laittanut merkille että vuosikymmenten varrella tarinaa täällä kummittelevasta Harrbådan neidosta on vaalittu enemmän kuin majakkaa tai aluetta. Tämä huomio ei minussa ainakaan herätä kovin vakuuttunutta fiilistä alueesta tai sen arvostamisesta eikä näin ollen kerää tässä arviossa kuin miinuspisteitä paikalle. Harrinniemessä on paljon yksityismökkejä majakan lähettyvillä ja näiden tonttirajat voivat olla epäselviä, eli niitä ei minun silmiini ainakaan ole juurikaan rajattu tai aidattu maastossa. Ulkoilijan on pääteltävä itse mistä voi kulkea. Näin on ollut niin kauan kuin muistan ja alueella on liikuttu ilmeisesti melko hyvässä ja kunnioittavassa hengessä. On epäselvää voiko Harrinniemen nokalle mennä hyvin mielin huviloiden ohi. Siellä kuitenkin käydään joten uskoisin ettei se ole kielletty. Niemi on alueen parasta antia merinäköaloineen. Lähempänä majakkaa on pieni leppoisan oloinen hiekkaranta jossa voinee helposti myös uida ja ottaa aurinkoa. Majakan vieressä on entinen majakan vartijan talo yksityisalueineen. Majakasta hieman länteen on lintutorni josta avautuu nätit näköalat merelle. Alue on melko rauhallinen, mutta Kokkolan suosituimpia, joten yksin ei kauan pysty olla. Luontopolku voi olla rauhaa etsivälle parasta antia pitkospuineen. Pitkospuut ovat olleet viime vuosina paikoin heikkokuntoiset ja kapeat. Talvisin polut ja pitkospuut ovat toki liukkaat mutta pääasiallisesti Harrbådan ja Santahaka ovat kokkolalaisen parhaat, helppokulkuisimmat ja lähimmät (ehkä rakkaimmatkin) ulkoilualueet vuodenajasta riippumatta. Lintutornit ja lintulava ovat sumppumaisia joten sieltä ei rauhan sijaa oikein löydy. Ne eivät ole myöskään esteettömiä. Elbasta lähtevän luontopolun alkupää on sen sijaan lintulavoineen esteetön ja siellä on monesti ollut leirikeskuksen järjestämänä jonkinsorttisia lapsille suunnattuja näyttelyitä polun varrella, kuten peikkoja yms. Alueella on sinänsä paljon nähtävää ja huippupontentiaaliakin. Parhaimman ja turvallisimman retkeilyelämyksen alueella voi saada Elban puoleisella osuudella. Harrinniemen alueesta on liikkunut vuosikymmenten aikana monenlaista muutakin tarinaa kuin vain kummitustarinoita. Niiden perusteella Harrinniemeen en lähtisi esimerkiksi pimeään aikaan senkään takia ettei alueella ole yhtäkään katuvaloa. Tehtaat toki valaisevat kauaskin. Varsinkin pimeällä ja syksyisin Harrbådan on vieläkin erittäin aavemainen ja jopa uhkaavan oloinen paikka. Kuinka alue voidaan pitää tällaisena? Alueella ei ole ollut ulkovessaa mikä on suuri puute koska alue on sen verran avointa ettei vessahädän tullen pysty asioida ilman että joku näkee. Virallista ja näkyvää tulentekopaikkaa tai laavua ei paikalla ole. Puitteet ulkoiluun toki on olemassa hyväkuntoisine lintutorneineen mutta olleellisin puuttuu. Variseva ja halkeillut majakka ei todellakaan nosta paikan ilmettä tai retkeilyarvoa ja voi herättää kummitus- ja kauhutarinoineen lähinnä kysymyksiä koskien kenties muun muassa paikkakuntaa tai sen asukkaita. Alue sopinee parhaiten aavemetsästäjille. Minkä vuoksi majakkaa ei vieläkään kunnosteta tai rakenneta uudelleen? Näyttäisi, että Harrinniemen alue ei ole hyvin pidetty vaan pikemminkin likainen ja pahoinvoiva. Sopivalla tuulella (ja yleensä, lounaistuulen ollessa Kokkolan yleisimpiä tuulensuuntia) tehtaiden savut tulevat Harrinniemeen. Vieressä on myös jätenvedenpuhdistamo. Täällä ei voi aina hengittää puhdasta ilmaa. Tehtaat ja tuulimyllyt haukkaavat ison palan Harrinniemen maisemasta. Alue ei ole luonnontilainen, ennallaan tai vaalittu. Alueella on tosin nykyisin paljon lampaita huolehtimassa luonnosta ja toki alue on myös mainio lintubongauspaikka. Alueella voi olla enemmän status: liikutaan paremman puutteessa. Oikein asennoitumalla, leppoisalla ja turvallisella mielellä Harrinniemestä saa mukiinmenevän retkeilykokemuksen vielä jos varaa mukillisen kuumaa juomaa matkaan mukaan. Tämä sopii välttävästi kaupunkilaiselle jolla ei ole muuta urbaanin ympäristön kyljessä tarjolla. Kaikesta karuudesta huolimatta Harrinniemen alue on tuonut itselleni kyllä suunnattoman määrän iloa, mutta vain tietyllä suoraselkäisellä suhtautumistavalla. Harrinniemen alueen nuhjuisuus, meluisuus, hylättyys, pahanhajuisuus, repaleisuus ja sekavuus puutteellisine puitteineen ja lähes kelvottomine aluesuunnitteluineen jättää sen tässä arviossa reissublogini tähän mennessä heikoimmille pisteille 1/5.
Lisää kuvia:
Korvgräven, Bergölandet, Öjan saaristo, Kokkola Vuorossa on Öjan saaristosta jonka pohjoisosaa kutsun tässä blogissa Bergölandetiksi järjestyksessä kolmas postaus. Korvgräven sijaitsee Kåtöntieltä kääntyvän pienen soratien päässä. Paikalle pääsee luontopolkua pitkin ja polku onkin virallinen reitti tänne. Polku jatkuu täältä pohjoiseen aiemmin tässä blogissa esittelemieni kohteiden suuntaan. Korvgräven on ehkä hivenen erikoisen oloinen taukopaikka, koska se muistuttaa yksityismökin pihapiiriä. Mökki pihoineen on paikallisen seura- ja harrastustoiminnan käytössä ja oletan mökin olevan muulta yleisöltä lukossa. Rannassa on kuitenkin kota, tulentekopaikka ja halkovaja. Myös jopa kaksi ulkovessaa löytyy. Veden ääressä on pieni lavoista tehty laiturimainen kyhäelmä jota tosin ei kovin hyvin pysty hyödyntämään vaan se uponnee veteen helposti. Mökin takana on parkkialue ja sen takana peltomainen harrastustoimintaan käytetty alue. Paikka oli hiljainen ja Korvgräven niminen soinen lampi on kaunis ja kovin rauhoittava. Lampimaisema avautuu etelään päin, joten aurinkoa täällä on helppo ottaa. Uidakin pystyy mutta pohja lammessa tuskin on kovin hyvä. Täällä kelpaa silti vain levähtää pidemmänkin matkan varrella ja ihastella maisemaa. Rentoutumiseen oivallinen retkikohde tai vaikka sadekuurojen yllättäessä hyväkin sateensuoja. Korvgräven on ainoita vessallisia taukopaikkoja Bergölandetissa jolloin se kannattaa tästäkin syystä pitää mielessä jos retkeilee muualla alueella. Täällä voi yöpyä vaikka kodassa mikäli ei jaksa tai voi palata saman päivän aikana kotiin. Voisin kuvitella että jos tänne ei muita paikalle saavu niin täällä voi kokea erämaan suolammen selittämättömän rauhan ja voida oikeinkin hyvin. Uskoisin että täällä hetkisen istuuduttuaan voisi saada ratkaisuja ja sisäistä näkökulmaa kiperimpiinkin kysymyksiinsä. Harmi vain, että tänne voi hetkessä saapua huonolla onnella isompikin seurue ja vaikka paikka on huolettoman oloinen eikä ketään näkynyt voisin kuvitella tätä käytettävän isompiinkin kekkereihin välillä. Mutta onneksi tällä seudulla on pienen matkan päässä monia muita hauskoja kohteita. Alueen puitteet olivat hyväkuntoiset ja siistit mikä lisää kohteen arvoa. Maasto vaikuttaa olevan lähes luonnontilainen ja ennallaan mistä myös lisäpisteet. Paikassa on jotakin houkuttelevaa, kutkuttelevaa ja sanoisinko valoisaakin. Johtuneeko myös paikan kevyesti koomisesta nimestä. Ehkä elämä ei täällä ole hyvällä ja sivistyneellä tavalla niin vakavaa. Ainakin toivoisin paikan pysyvän huolettomana, sopuisana ja iloisena. Tänne pääsee pyörällä kätevimmin edellä mainittua soratietä pitkin kun luontopolku on koko Öjan alueella vaikeakulkuista. Tämä paikka on syrjässä kuten muutkin Öjan saariston retkikohteet eikä tänne kannata lähteä kiireellä tai ilman kunnon eväitä kuten vaikka makkaraa. Korvgräven on kuitenkin suhteellisen iisi kohde verrattuna muihin Bergölandetin kohteisiin johtuen mutkattomasta pääsystä perille asti ja hyvästä opasteesta josta ei voi erehtyä. Tie Öjan saariston kohteisiin voi olla sorainen alkukesästä ja keväällä mutta silottuu useimmiten nopeasti joten senkään ei pitäisi esteenä olla hyvälle reissukokemukselle tässä Kokkolan yhdestä parhaimmista retkikohteista. Pisteitä Korvgräven saa 4/5. Yksityisaluemainen ilmapiiri, alueenkäytön hienoinen erikoislaatuisuus ja rauhan rikkoontumisen riski pudottaa arvosanaa yhden pisteen verran.
Lisää kuvia:
Hietaperän uimaranta, Marinkainen, Kokkola Minulla on tuntuma että Kokkolan parhaat uimarannat ja retkeilykohteet sijaitsevat yleisesti ottaen Kokkolan taajama-alueen ulkopuolella ja tässä voi olla eräs varteenotettava pieni sievä yleinen uimaranta jos haluaa hieman tuulettua kaupungin ulkopuolella ja etsii enemmän hiljaisuutta kuin hälinää. Marinkainen on jonkin verran kaukana ajatellen kaupunkilaisia, mutta vain vajaan parinkymmenen minuttin ajomatkan päässä pohjoiseen päin Kokkolasta valtatie 8:n liepeillä meren rannassa. Sähköpyörällä tänne hurauttaa Kokkolasta parhaimmillaan noin puolessa tunnissa joten ei hassumpi pistäytymisreissu ja puitteet pulahtamiseenkin näyttäisivät palvelevan enemmän kuin hyvin. Paikan päällä on pukukoppirakennus ja ulkovessa. Hyväkuntoista tulentekopaikkaa tai laavua ei näy, joten siitä tulee tässä hivenen miinusta. Jonkinlainen tulentekopaikka ja istuinkiviä rannalla löytyy kuten kuvissa näkyy. Yksityisiä mökkejä on kivenheiton päässä ja näköpiirissä. Tämä seikka yleensä tiputtaa kohteiden arvosanaa omissa silmissäni, koska paikasta puuttuu tällöin tietty rentouden tunne, ja sitä valitseekin mieluummin jonkin rauhallisemman paikan tullessaan näinkin kauas. Voisin kuvitella Hietaperän palvelevan satunnaisia vierailijoita, lapsiperheitä tai hieman arkisempaa virkistäytymistä kuin niinkään huiseja meditatiivisia tai hiljaisia erakkomaisia kokemuksia. Paikasta välittyy melko arkinen fiilis ja ehkä tämä on sellaiseksi tarkoitettu. Alue oli siisti ja huolettoman oloinen silti. Sanoisin, että Kokkolan seudulla yksi parhaita simppelin lähimatkailun kohteita. Vaikka paikka vaikutti tavalliselle niin täällä ei ollut tuttuun paikalliseen tapaan ketään. Ranta on miedosti sokkeloisen ajomatkan ja soratieosuuden päässä eikä tänne ole kovin näkyviä opasteita joista ohikulkeva varsinkaan voisi perille helposti löytää. Ranta on piilossa. Tänne mennään Lento -nimisen paikan kohdalta ensin kääntyen Myllyojantielle josta käännytään Lennontielle jatkaen suoraan Kiilinkolmintielle ja sieltä kääntyen vielä Santaperäntielle joka vie perille. Paikan ja teiden nimissä voi ehkä olla pelkästään jotain mielenkiintoista ja hauskaakin nähtävää ja koettavaa. Ruotsalon, Marinkaisten ja Lohtajan seutu on varustettu lukuisilla hupaisilla paikannimillä. Lähes vieressä on Mansikkakari paikallisen kalasataman kera. Satama näkyykin selvästi uimarannalle. Sataman voi käydä vilkaisemassa mutten itse kokenut sitä erityiseksi vetonaulaksi. Tämän ollessa reissublogi niin tarkoituksenani on välillä pohdiskella joitain näkökulmia liittyen esimerkiksi käytännön järjestelyihin retkeilykohteissa. Haluaisin tässä kohtaa varoittaa ulkovessoista, pukukopeista ymv. Olkaapa tarkkana kun menette kaukana asutuksesta ja ihmisistä ulkovessoihin tai umpinaisiin pukukoppeihin yksin. Ei ole nimittäin mitenkään mahdotonta etteikö vessan tai muun rakennuksen oven puukapula (puinen säppi jos sellainen ovessa on) menisi itsestään kiinni -asentoon pahaa-aavistamattoman henkilön asioidessa ulkovessassa. Ihminen jää jumiin ahtaaseen ja yleensä pimeään vessaan. Jos esimerkiksi puhelin unohtui ulos, sinne ihminen myös tuntemattomaksi ajaksi jää. Pahimmillaan kesähelteellä tai pakkasella ilman juomaa ja ruokaa. Oven saa hätätapauksessa yleensä rikottua jonkinlaisen työmäärän jälkeen mutta säppi voi olla niin luja ettei ulos pääse kuin apinanraivolla jos sittenkään. Kysynkin miksei ulkovessoja suunnitella fiksummin ja turvallisemmin? Niissä pitäisi ehdottomasti olla sisältä avattava varauloskäynti. Tai säppi pitää olla sellainen ettei sitä helpolla pysty sääolosuhteet tai joku ilkikurinen pistämään kiinni jonkun asioidessa. Itse nimittäin olen jäänyt Kokkolan alueella tällaisessa vessassa jumiin enkä tiedä lukitsiko minut joku sinne vai putosiko kapula kiinni -asentoon jostain muusta syystä. Joku ystävällinen kuuli lopulta karjumiseni ja tuli avaamaan oven. Tämä ei kylläkään tapahtunut Hietaperällä ja kyseinen vessa minne jäin jumiin on jo purettu muutenkin. Hietaperän uimarannan pohja näyttää hyvinkin hiekkaiselle ja lupaavalle virkistävän uintikokemuksen kannalta. Lähellä on muuten myös mansikkatiloja joten kuka tietää jos oheen saisi hankittua mansikkaisetkin eväät. Ja Marinkaisissa on kyläkauppa, eli eväistä ja tarvikkeista ei pitäisi tulla puutetta muutenkaan. Maisemat ovat Ruotsalo-Marinkaisten merinäköaloille tyypillisen maalauksellisen hulppeat ja voisinko luonnehtia olohuonemaiset. On melkein kuin menisi rannalle sohvalle ja katsoisi telkkaria. Mutta vain sata kertaa parempaa asiasisältöä. Suosittelen kokeilemaan! Koen että vesi on paras voitehista, niinpä miksipä ei täällä hetkisen kylpisikin. Tähän osuu merituuli usein ja alueen vesistöt ovat yleensä kokemukseni mukaan hieman normaalia kylmempiä, mutta kesäkuumalla ja tyynellä säällä toimii varmasti. Uimarannalle saavuttaessa on hakkuuaukiota mikä laskee tunnelmaa ja tekee alueesta roskaisemman tuntuisen niinkuin hakkuuaukiot yleensä tekevät. Uimaranta on pieni ja jos tänne tulee muita oma rauha luultavasti rikkoutuu eikä tästä oikein pääse liikkumaan kuin yhteen suuntaan eli sinne mistä saapuikin. Ruotsalolle tyypillinen kuusikkoinen mäki heti rannassa on täällä vielä läsnä. Vattajan hietikot alkavat periaatteessa jo tästä kohtaa ja jospa siitä uimarannan nimikin juontaa. Kohteessa on joitain miinuspuolia. Ranta on kylän perällä mökkien välissä, hiukan ahtaan ja minimalistisen sekä aavistuksen rosoisen ja ei-arvostetun oloinen. Tänne voitaisiin lisätä jotakin houkuttelevaa kuten penkkejä sinne tänne, kunnon tulentekopaikka, laavu, näkyvät opasteet jne. Hietaperä tai minun puheissani Lennon uimaranta saa pisteitä 4/5.
Lisää kuvia:
Emmetträsket, Prästlandstrandenin uimaranta, Teerijärvi, Kruunupyy Tässäpä hiljaiselta vaikuttanut omintakeinen pikku uimaranta varmuudella syrjässä ja luultavimmin jo unohdetussakin paikassa. Tänne onkin pitkästi matkaa pyöränkin kanssa sillä ollaan Kaustisen kunnan rajalla ja ilmeisesti entisen Teerijärven (joka kuuluu nykyään Kruunupyyhyn) kunnan alueella. Tämä postaus on jatkoa Alavetelistä kertoneelle aiemmalle postaukselleni tässä blogissa. Postauksessa mainittua pyöräilyreittiä voikin kääntyä Alavetelin jälkeen etelään pohjoisen sijasta. Pyöräiltyään hyväkuntoista hiljaista asfalttitietä kivoissa kangasmetsä- ja maailaismaisemissa päätyy lopulta vanhaa Jyväskyläntietä pitkin Emetinjärven (ruotsiksi Emmetträsket) länsirannalle jossa on entinen tanssilava muine rakennuksineen. Rantaa kutsutaan virallisesti nimellä Prästlandsstranden vaikka itse tunnen sen Emetinjärven uimarantana. Tämä on ymmärtääkseni ihan yleinen uimaranta, vaikka sijaitseekin tanssipaviljongin aitojen sisällä. Portti oli auki ja alue vaikutti hylätylle rakennuksineen. Ketään ei näkynyt missään. Ranta on pieni, mutta kyllä siinä varmasti mieluusti uiskentelee ja aurinkoa ottaa. Järven pohja ja veden laatu voi olla enemmän mutaista suolampea muistuttava mutta ei se minua ainakaan haittaa, vaan on makuasia. Täällä vesi voi olla lämmintä helpommin kuin merikohteissa kun kyseessä on pienehkö järvi sisämaan puolella eikä tänne pääse merituuli niin äkkiä kuin muualle Kokkolan ympäristössä, koska paikka on jo kaukana merestä. Täällä ei ole kovin hulppeita mukavuuksia, mutta ulkovessa, retkipöytä ja penkki löytyi. Pukuhuone ei piirtynyt mieleeni tarkasti joten se ei luultavimmin ollut kovin tasokas. Hyvää tulentekopaikkaa tai laavua en muista nähneeni, mutta käykää toki tsekkaamassa. Tämä on varmaankin sellainen paikka missä on helppo käydä roskaamassa, juopottelemassa ymv. Alue oli siltikin siisti ja roskaton. Näyttäisi, että ranta on siis ollut tanssipaikan rantana yleisesti ottaen. Täällä on selvästikin ollut isompiakin juhlia ja esiintyjiä aikoinaan paviljongin toimesta. En ole varma käytetäänkö tätä enää minkäänlaiseen yritys- tai tapahtumatoimintaan. Alueen käytössä on jotakin oudohkoa, sillä rannalle täytyy vieläkin uskaltautua ihan menemään. Paikassa voi olla aavemaisia ja uhkaaviakin tunnelmallisia nyansseja. Itse en jättäisi tällaista paikkaa tähän tilaan. Mietin moneskohan tällainen parhaimmillaan hyvä ja hylätynoloinen retkikohde tämä mahtaa reissujeni varrella olla. Arvosana ja houkuttavuus laskee kun tämä tietty tunnelma nousee esiin. Vaikka on tietysti myös hyvä että on niin paljon hiljaisia retkikohteita. Täällä ei ole toivoa eväiden ostamisesta tanssiravintolan ollessa suljettu; kauppaa ei ole ihan lähellä. Kylä on hyvin hiljainen eikä taloja näy tanssipaikan ympärillä montaakaan. Vastarannalla on Valtatie 13:n varressa levähdysalue ja kahvila (jos se vielä on auki ja olemassa, jäi tarkistamatta). Sinne ei tästä kuitenkaan pääse viivasuoraan, mutta tanssilavan läheltä pohjoispuolelta menee mutkan kautta kylätie vastarannalle, joka voi olla mielenkiintoinen lisäkohde tänne suuntaavalla reissulla. Teerijärven keskusta ei toki ole enää kovin kaukana sekään, mutta kilometrejä on jo Emetin kohdalla plakkarissa ehkä tarpeeksi päivän ajoihin. Täällä oli superrauhallista käydä ja hyvänkuntoinen silmiinpistävän mäetön ja rauhallinen asfalttitie on joka kerta ollut hyvinkin miellyttävä kesäinen ajokokemus esimerkiksi sähköpyörällä. Oiva leppoisan lämpimän ja heikkotuulisen kesäpäivän sightseeing-tyyppinen paikallismatkailureitti ja -kohde! Puitteissa on täällä mielestäni parantamisen varaa ja ehkä aluesuunnittelullisesti voisi vielä hioa. Ranta oli hitusen risukoitunut ja heinittynyt. Tämä on aika kaukana mutta hyvällä tuurilla näkemisen arvoinen. Ollessani tässä blogissa erikoistunut enemmän yksinäisyyttä ja terapeuttista luonnon rauhaa etsivän ihmisen ohjaamiseen lupaaviin kohteisiin nousee Emet reitteineen hyväksi ehdokkaaksi tällä saralla. Kuiva mäntykangasmetsä tuoksuu aina hyvälle ja tuulen huminankaan kuuleminen näissä maisemissa avaa jo itsessään mahdollisia sisäisiä lukkoja vaikka itse kohde päämäärässä (tässä tapauksessa Emetinjärvi) olisikin pienialainen ja jopa ruuhkainen ja varattu. Emetin tapauksessa en ruuhkaisuutta arvelisi ilmenevän kuin aniharvoin enää. Hauska kuvitella millainen ihmismäärä ja kuhina täälläkin on aikoinaan käynyt. Arvosanana 3/5.
Lisää kuvia:
Uusi postaus joka viikonloppu.

 
Mika Vähä-Lassila 2023

(Huom. Esittelyt kertovat reissukohteista muutaman vuoden ajanjaksolla (2018-2023) enkä takaa arvioiden ajantasaisuutta.
Tämä blogi kannustaa lukijan selvittämään itse kohteen laadun iloisin mielin.)